Tenho, Max

Viihde

Emmy-voittajaa syytetään murhan yrityksestä – puukotti näyttelijäystäväänsä

Julkaistu:

murhayritysepäily
Andre Bauth on saanut syytteen murhan yrityksestä.
The Bay -saippuasarjan tuottajana työskentelevää Andre Salaman Bautistaa, 36, syytetään kämppäkaverinsa, näyttelijä Clayton Haymesin murhan yrityksestä. Asiasta uutisoi muun muassa Hollywood Reporter.

Bautista, joka tunnetaan myös nimellä Andre Bauth, iski näyttelijäystäväänsä Haymesia, 23, keittiöveitsellä sanaharkan päätteeksi 8. syyskuuta kaksikon yhteisessä kodissa Los Angelesissa. Bautista pidätettiin viime viikon torstaina. Bautistaa vastaan nostettiin syytteet murhan yrityksestä ja pahoinpitelystä tiistaina, mutta 36-vuotias tuottaja on kiistänyt teot.

Puukotuksesta hengissä selvinnyt Haymes sanoi Los Angelesin CBS-paikalliskanavalle riidan syntyneen, kun Haymes oli suhtautunut naureskellen Bautistan kerskailuun siitä, että hän vielä jokin päivä voittaa viisi Oscaria.

– Kun hän sanoi sen, me kaikki nauroimme hänelle, ja hän suuttui silmittömästi, Haymes muisteli välikohtausta CBS:lle.

– Pelkäsin henkeni edestä. Olen onnellinen, että olen elossa.

Jos Bautista todetaan syylliseksi murha yritykseen, häntä voi odottaa suurimmillaan jopa 13 vuoden vankeustuomio.

Bautista voitti huhtikuussa The Bay -sarjasta päiväsaikaan esitettävien tv-sarjojen Emmy-palkinnon, eli Daytime Emmyn.

Suomessa tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Iltamakasiini.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    2. 2

      Leikkisä kiipeily päättyi huutoon: Apina puri kahta suomalaista Thaimaan lomakohteessa – rabies-vaarasta ei usein kerrota

    3. 3

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    4. 4

      Juuso-Petterin etsinnöissä löytyi kadonneelle kuulunut kenkä

    5. 5

      Suomalaiskaveruksista tuli tähtiä Australiassa: Beny, 21, ja Aram, 22, patsastelevat työkseen uimahousuissa kadulla – ”Jopa nimmareita on saatu antaa”

    6. 6

      Teetkö muihin vaikutuksen? Tällainen naama jää parhaiten ihmisten mieleen

    7. 7

      Tekninen vika iski Länsimetron avajaispäivänä – metrojunat pysähtyivät raiteille

    8. 8

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    9. 9

      Tomi Metsäketo ulos joulukonserttikiertueelta – korvaajiksi Waltteri Torikka ja Pete Parkkonen

    10. 10

      Espanjan poliisi ampui ranskalaismiestä, jonka arveli sanoneen ”Allahu akbar”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    2. 2

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    3. 3

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    4. 4

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    5. 5

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    6. 6

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    7. 7

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    8. 8

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    9. 9

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    10. 10

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    2. 2

      Leikkisä kiipeily päättyi huutoon: Apina puri kahta suomalaista Thaimaan lomakohteessa – rabies-vaarasta ei usein kerrota

    3. 3

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    4. 4

      Juuso-Petterin etsinnöissä löytyi kadonneelle kuulunut kenkä

    5. 5

      Suomalaiskaveruksista tuli tähtiä Australiassa: Beny, 21, ja Aram, 22, patsastelevat työkseen uimahousuissa kadulla – ”Jopa nimmareita on saatu antaa”

    6. Näytä lisää