Senja

Viihde

Nähdäänkö Jenni Dahlman Possen Suihkurallissa alasti?

Julkaistu:

Posse
Ensidebyytin Possessa tehneestä Jenni Dahlmanista tuli kerralla Jenni Vartiainen -fani – muutenkin kuin musiikin takia.
Possen avausjaksossa nähtiin perjantaina muiden mukana uusi juontaja, malli Jenni Dahlman, 33, joka esiintyi heti lähetyksen alussa Duudsoneiden punainen Emäntä-saunatakki päällä.

– Ei tarvinnut miettiä kahta kertaa, laitanko sen päälle, Jenni nauraa.

Ohjelman jälkeen Jennin fiilikset olivat korkealla.

– Kyllä jännitti, nyt on pakka täynnä energiaa. Energiaa tuli myös liveyleisöstä. Muillehan tämä oli jo toinen kausi, minulle ensimmäinen. Pää on nyt vähän tyhjä.

Ohjelman stuntissa nähtiin laulaja Jenni Vartiainen, jota on houkuteltu ohjelmaan jo puolentoista vuoden ajan.

– Jenni oli ihan mieletön. Hän oli ehdottomasti vaikein vieras, jota on ylipuhuttu stunttiin. Hän veti hyvin ja keskittyi.

– En ole ennen tavannut Jenniä, toki olen kuunnellut hänen musiikkiaan. Minusta tuli Jenni-fani stuntin jälkeen. Minulla on ollut vähän väärä kuva, että Jenni olisi sellainen aie-muija, mutta hän meni täysillä. Hän ylitti itsensä, vaikka pelkäsi tosi paljon.

Possen yksi vakioelementti on Suihkuralli, jossa posselaiset soittavat ovikelloa ja rynnivät alasti tuntemattomien ihmisten suihkuun. Kotijoukot otetaan toki mukaan vesikarkeloon.

Nähdäänkö Jenni myös alasti suihkussa?

– Se jää nähtäväksi. En kommentoi tulevia jaksoja, hän raotti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    2. 2

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    3. 3

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    4. 4

      Helsinkiläisen raitiovaunun kekseliäs teksti ihastutti maailmalla: ”Veikkaan varikon henkilöstön ideaksi”

    5. 5

      Kiinteistövälittäjä Jethro Rostedt, 41, aikoo jäädä 3 vuoden sisällä eläkkeelle: ”Lyön pillit pussiin ja poistun takavasemmalle”

    6. 6

      Janne Kataja laihtui 10 kiloa – tv-katsojan twiitti Napakympistä havahdutti: ”Olin sen verran plösähtänyt”

    7. 7

      Espoo suivaantui Länsimetron ongelmiin – pitkä vaatimuslista kirvoitti napakan vastauksen HSL:ltä

    8. 8

      Säilöön otettavien ulkomaalaisten määrä voi kasvaa rajusti lähiaikoina – tarkastaja kertoo, mitä pahimmassa skenaariossa tapahtuisi

    9. 9

      Kommentti: Viveca Lindfors on aidompi kuin yksikään Suomen tähtiurheilija

    10. 10

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    4. 4

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    5. 5

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    6. 6

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    7. 7

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    8. 8

      Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

    9. 9

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    10. 10

      Ismo Leikola esiintyi varhain Suomen aikaa Conan O’Brienin show’ssa – julkaisi kuvan isännältä saamastaan synttäriyllätyksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    10. 10

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    2. 2

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    3. 3

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    4. 4

      Helsinkiläisen raitiovaunun kekseliäs teksti ihastutti maailmalla: ”Veikkaan varikon henkilöstön ideaksi”

    5. 5

      Kiinteistövälittäjä Jethro Rostedt, 41, aikoo jäädä 3 vuoden sisällä eläkkeelle: ”Lyön pillit pussiin ja poistun takavasemmalle”

    6. Näytä lisää