Ursula

Viihde

Reaktiot hätkäyttivät rohkeaan kalenteriin suostuneen kullankaivaja-Terhin: ”Oli kyllä vähän kuumottava”

Julkaistu:

Lapin Kullankaivajain Liitto on tehnyt Naiskalenterin, jossa kullankaivajanaiset poseeraavat vähissä vaatteissa hyvän asian, eli ammattimaisen kullankaivuun puolesta.
Ilta-Sanomat julkaisi kalenterista kolme promokuvaa, joista varsinkin Neiti Tammikuu sai mieslukijat lähestulkoon sekaisin.

Neiti Tammikuu, kultaseppä ja kullankaivaja, kahden lapsen äiti Terhi Telilä on saamastaan palautteesta ihmeissään. Kommenteissa häntä kutsutaan muun muassa ”hottikseksi”.

– Tosi ihanaa palautetta on tullut. Tilanne oli kyllä vähän kuumottava, kun kaveri soitti, että kuva on Ilta-Sanomissa. Ensimmäinen ajatus oli painua maan alle, tai liittyä muukalaisarmeijaan. Kun sitten ihmiset kommentoivat kuvaa, tuntui kuin tämmöinen epätäydellinen ihminen olisi saanut synninpäästön. Ehkä uskallan vielä mennä ihmisten ilmoille, hän totesi sunnuntaina.

– Vaikka fitness on päivän sana, yleinen mielipide näyttää silti hyväksyvän ihan norminaisenkin. Se tuntuu hyvälle.

Terhi Telilä korostaa, ettei lähtenyt kalenteriin esittelemään itseään, vaan asiaa. Kalenteri on kunnianosoitus kullankaivulle ja samalla hätähuuto ammattimaisen kaivun loppumisesta Lemmenjoella.

– Silti suostumuksen antaminen oli tiukka paikka. Mietitytti, että kuva tulisi ihmisten nähtäväksi ja arvosteltavaksi. Sitä kun on itselleen niin äärettömän kriittinen näissä asioissa. Tiesin kuitenkin kuvaajan olevan ammattivalokuvaaja, ja ajattelin, etten ala pihistelemään, vaan teen sen mitä kuvaaja käskee.

Terhi ei kertonut mallin urastaan kenellekään, ei edes omille vanhemmilleen.

– Ajattelin pitää matalaa profiilia, mutta lauantaina veli oli nähnyt kuvat ja kertonut äidillenikin, että Terhi esiintyy ”sellaisissa” kuvissa. Äiti soitti ja kysyi, onko tämä totta. Nähtyään kuvan hän laittoi viestin, että ihan hyvähän se on, Neiti Tammikuu nauraa.

Mukana rönttövaatteita ja bikinit

Kun Terhi viime keväänä pakkasi kasseihin omia sekä lastensa tavaroita pitkää kullankaivukesää varten, hän oli jo totaalisesti unohtanut tulevat kalenterikuvaukset. Hepeneet jäivät kotiin, jonne oli satojen kilometrien matka.

– Paniikki iski, kun Ilkka (Ärrälä) soitti ja kysyi koska kuvataan. Bikinit olivat ainoa mahdollinen kuvausvaate. Ne otin mukaan Lappiin, sillä meillä on tunturissa joka kesä lieteallasuinnin MM-kisat. Muutenhan sinne pakataan vain ”monttuvaatteita”, eli vanhoja, käytöstä poistettuja lumppuja.

Lapin kesä oli kylmä ja sateinen, aivan kuten muuallakin maassa. Kuvauspäivänäkin oli kylmä.

– Se oli lavastettu kuva. Tänä kesänä ei tullut mieleenkään vaskata bikinit päällä.

Terhin puolison Mika Telilän työt jatkuvat Lemmenjoella edelleen. Terhi palasi lasten kanssa kotiin Nokialle koulujen alettua. Kaivukesän jälkeen hänen työnsä jatkuu omassa kotipajassa, jossa kultahiput ja korukivet muotoutuvat koruiksi.

Myös alla olevat naiset nähdään kalenterissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    4. 4

      Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

    5. 5

      Patrik Laine täräytti upean osuman – Mikko Koivun jäähy kävi kalliiksi

    6. 6

      Trumpilta perätön väite terrorismista ja Britannian rikosluvuista – brittipoliitikolta tyly kuitti

    7. 7

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    8. 8

      HS-gallup: Kokoomuksen suosio kiipeää, keskustan alamäki jyrkkenee

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Uutuuskirja kertoo kuinka vuosien 1939–1944 suomalaisrintamilla ryypättiin – jopa ulosteista keitettiin pontikkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    3. 3

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    4. 4

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    5. 5

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    6. 6

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    7. 7

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    8. 8

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    9. 9

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    10. 10

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    4. 4

      Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

    5. 5

      Patrik Laine täräytti upean osuman – Mikko Koivun jäähy kävi kalliiksi

    6. Näytä lisää