Satu, Luukas

Viihde

Tältä näyttää juuri 2000 nimmaria kirjoittanut Sofi Oksanen: ”10 kynää siihen meni”

Julkaistu:

kirjailija
Sofi Oksanen urakoi kirjoihinsa 2000 nimikirjoitusta.
Kirjailija Sofi Oksanen valmistautuu uuden Norma-kirjansa julkaisuun. Oksanen julkaisi lauantai-iltana Instagramissa kuvan, jossa hän nojaa hieman uupuneen oloisena isoon lavalliseen kirjoja. Kuva on Oksasen mukaan otettu logistiikkayritys Kirjavälityksen varastossa.

Syykin selviää Sofin englanniksi kirjoittamasta kuvatekstistä:

– Olo on hieman kuollut sen jälkeen, kun on kirjoittanut 2 000 nimikirjoitusta kirjoihin. 10 kynää siihen meni, ja minulla on edelleen hieman tuoretta mustetta käsissäni, mutta hei, kirja näyttää hyvätä ja kansitaide on upeaa! Oksanen kirjoittaa.

Hän kertoo, että kirja ilmestyy puolentoista viikon kuluttua, ja teosta jaetaankin parhaillaan kauppoihin ympäri maata.

Norma-romaanin julkistusjuhlaa vietetään 23. syyskuuta Aleksanterin teatterissa Helsingissä. Odotetusta teoksesta on toistaiseksi kerrottu vain sen verran, että sen päähenkilö on nimeltään Norma Ross.

Mikäli kuva ei näy oikein, näet sen myös täällä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    2. 2

      Sekava tilanne Kuusamossa: Kuoliorinteella ammuttu karhu ei kuollut, saattaa olla arvaamaton

    3. 3

      Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

    4. 4

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    5. 5

      Sankarikoira Yaya puolusti perhettään käärmeen puremilta Mäntsälässä – menehtyi itse myrkkyyn

    6. 6

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    7. 7

      Tätä taloa Laihialla remontoitiin 15 vuotta – Kees ja Anne tekivät mummon hylätystä talosta unelmiensa kodin

    8. 8

      Lento 12 tuntia myöhässä – näin Heidi sai 1600 euron korvaukset

    9. 9

      Valmentajalegenda Pekka Vähäsöyrinki palasi maajoukkueleirille 24 vuoden tauon jälkeen – hiihti mediaa karkuun

    10. 10

      MTV: Ensitreffit alttarilla -sarjan riitaisa pariskunta haki heti avioeroa – hakemus jo vetämässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    3. 3

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    4. 4

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    5. 5

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    6. 6

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    7. 7

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    8. 8

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    9. 9

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    10. 10

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    2. 2

      Sekava tilanne Kuusamossa: Kuoliorinteella ammuttu karhu ei kuollut, saattaa olla arvaamaton

    3. 3

      Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

    4. 4

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    5. 5

      Sankarikoira Yaya puolusti perhettään käärmeen puremilta Mäntsälässä – menehtyi itse myrkkyyn

    6. Näytä lisää