Rasmus, Asmo

Viihde

Maailman seksikkäimmällä futisfanilla kävi satumainen onni

Julkaistu: , Päivitetty:

Jalkapallofani
Vuoden 2010 jalkapallon MM-kisat muistetaan paitsi futiksesta, myös paraguaylaisesta Larissa Riquelmesta, jonka muodot hypnotisoivat koko maailman.
Larissa Riquelme kannatti vuoden 2010 jalkapallon MM-kisoissa kotimaataan Paraguayta erittäin villisti ja paidoissa, joiden syvät kaula-aukot vangitsivat kymmenien valokuvaajien huomion kisojen aikana.

Larissa tuli tunnetuksi siitä, että hän piti kännykkäänsä rintojen välissä samalla, kun kannusti maataan. Hän myös lupasi juosta alasti, mikäli Paraguay olisi voittanut MM-turnauksen.

Jos kuva ei näy, katso se tästä.

Riquelme sai MM-kisojen aikana huomiota mediassa ympäri maailmaa, ja esimerkiksi espanjalainen urheilulehti Marca nimesi Riquelmen ”MM-kisojen tyttöystäväksi”. Riquelme nimettiin kisojen aikaan myös maailman seksikkäimmäksi jalkapallofaniksi.

Kisojen jälkeenkin hän pysyi vankasti julkisuudessa ja poseerasi muun mussa Playboyn sivuilla. Hän jatkoi kannustamistaan vuoden 2011 Copa Americassa, ja tuolloinkin valokuvaajat seurasivat auliisti Larissan liikehtimistä.

Larissalle Paraguayn kannustus poiki muun muassa pestin Argentiinan Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa, mutta todellinen jättipotti tavoitti Larissan vuonna 2013.

30-vuotias Larissa nimittäin tapasi kaksi vuotta sitten jalkapalloilija Jonathan Fabbron, 33, ja pari rakastui toisiinsa tulisesti. Kiihkeän futisfanin ja Paraguayn vuoden jalkapalloilijaksi vuonna 2012 nimetyn jalkapalloilijan rakkaustarina on kuin suoraan satukirjasta – tähtiin kirjoitettua onnea.

Jos kuva ei näy, katso se tästä.

Fabbro pelaa nykyään Paraguayn liigassa Cerro Porteñon joukkueessa ja Riquelme on hyvin usein katsomossa kannustamassa miestään. Hän myös kirjoittaa miehensä urasta usein sosiaaliseen mediaan, kuten esimerkiksi Twitteriin.

Jos kuva ei näy, katso se tästä.

Voinee siis sanoa, että Larissan yksi suuri unelma elämässä on toteutunut.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Syyte murhasta ja viidestä tapon yrityksestä: Lönnrotin­kadun yliajon käsittely alkoi – syytetty ei peitellyt kasvojaan

    2. 2

      Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

    3. 3

      Kommentti: Piiri pieni pyörii ja tuolit vain vaihtuvat – näin kokoomuslobbarit vuolevat hunajaa terveysfirmoille

    4. 4

      Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

    5. 5

      Nyt puhuu viljelijä 300 000 hanhen pellolta Elimäeltä – ”Kaikki eliöt kuuluvat samaan orkesteriin”

    6. 6

      Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

    7. 7

      Vanhempi konstaapeli ikuisti kauniin näyn Lapissa – ”Mikä salaisuus paljastuukaan ilmasta käsin!”

    8. 8

      Tällainen oli Mika Myllylän ja perheen viimeinen juhannus vain pari viikkoa ennen suru-uutista

    9. 9

      Pelasimme peliä, josta internet puhuu – se on pelottava, koska se voi olla pian totta

    10. 10

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    3. 3

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    4. 4

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    5. 5

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    6. 6

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    7. 7

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    8. 8

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    9. 9

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    10. 10

      Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Syyte murhasta ja viidestä tapon yrityksestä: Lönnrotin­kadun yliajon käsittely alkoi – syytetty ei peitellyt kasvojaan

    2. 2

      Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

    3. 3

      Kommentti: Piiri pieni pyörii ja tuolit vain vaihtuvat – näin kokoomuslobbarit vuolevat hunajaa terveysfirmoille

    4. 4

      Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

    5. 5

      Nyt puhuu viljelijä 300 000 hanhen pellolta Elimäeltä – ”Kaikki eliöt kuuluvat samaan orkesteriin”

    6. Näytä lisää