Keijo

Viihde

Cheekin keikka aiheutti raivon Rovaniemellä: ”Perinne menee räppärin takia”

Julkaistu:

Chekkonen
Cheekin jäähallikiertue uhkaa jyrätä alleen Rovaniemen lukiolaisten perinteiset Wanhojen tanssit.
Cheekin lokakuussa käynnistyvä Alpha Omega -jäähallikiertue on herättänyt viime viikkoina runsaasti huomiota ympäri Suomea.

Ilta-Sanomat uutisoi aiemmin, että kiertueen lipunmyynti takkuili pahasti suuren kysynnän vuoksi. Liput tulivat myyntiin viime viikon keskiviikkoaamuna. Pankkien maksujärjestelmät ruuhkautuivat pahemman kerran lipunmyynnin alettua.

Warner Music tiedotti viime perjantaina, että jäähallikiertueen kaikki 15 konserttia olivat jo tuolloin loppuun varattuja Lappeenrantaa, Mikkeliä, Jyväskylää ja Rovaniemeä lukuun ottamatta.

Keikka pilaa vuosia kestäneen lukiolaisten perinteen

Rovaniemen keikka on kiertueen suuresta kysynnästä huolimatta aiheuttanut varsinaisen raivoaallon paikallisissa nuorissa.

Keikka osuu nimittäin päällekkäin lukiolaisten perinteisten Wanhojen tanssien kanssa, ja Cheek on varannut Rovaniemeltä käyttöönsä juuri sen jäähallin, jossa paikalliset lukiolaiset ovat tanssineet Wanhojen tanssejansa jo vuosikausia.

Rovaniemeläiset nuoret kommentoivat tilannetta Ilta-Sanomille tuohtuneina.

– Rovaniemellä yhteistanssit, johon kuuluvat kaikki Rovaniemen lukiot, on perinteisesti pidetty Lappi Areenalla, joka on jokaisen Rovaniemeläisen lukiolaisen lempitanssipaikka. Kuulimme kuitenkin, että Lappi Areena on varattu Cheekille juuri sinä päivänä, kun meillä on Wanhojen tanssit, rovaniemeläinen lukion toista luokkaa käyvä Iida avaa tilannetta.

– Joudumme nyt kuulemiemme huhujen mukaan tanssimaan pienemmässä tilassa, johon ei mahdu edes kunnolla katsojia. On valitettavaa, että alkanut perinne menee räppärin takia, hän lisää.

Huhupuheiden mukaan tanssit järjestettäisiin nyt Santasportilla Urheiluopistolla, joka on huomattavasti Lappi Areenaa pienempi tila.

– Emme olettaneet, että Cheek veisi Wanhojen päivänä paikan, jossa lukiolaiset viettävät unohtumatonta päiväänsä. Ja luultavimmin, jos Areena olisi varattu meille, olisi se kumminkin annettu Cheekille rahan vuoksi, Iida kommentoi.

Myös Viivi Lyseonpuiston lukiosta Rovaniemeltä on harmissaan tärkeän päivän kuvion muuttumisesta.

– Lappi Areena olisi täydellinen paikka isoine katsomoineen Wanhojen tansseille. Muistan itsekin, kuinka olen kymmenen vuotta sitten pikkutyttönä katsonut tansseja siellä ja odottanut, että pääsen itsekin jonain päivänä, Viivi kuvailee.

Keikan aikaa tai paikkaa ei muuteta

Jäähallikiertueen järjestelyistä vastaavan Fullsteam Managementin edustaja sanoo, että järjestäjillä ei ollut tiedossa Lappi Areenan historia lukiolaisten tanssipaikkana.

– Lappi Areenaa varatessa meillä ei ole ollut mitään tietoa Wanhojen tansseista. Eikä hallinkaan puolelta tästä ole meidän suuntaan mitään sanottu. Jos hallilla olisi ollut Wanhojen tansseista varaus, emme olisi hallia tietenkään pystyneet varaamaan, Cheekin manageri Carla Ahonius kommentoi myöhään sunnuntai-iltana.

Olisiko mahdollista, että Cheekin keikan paikkaa tai aikaa vielä muutettaisiin?

– Rovaniemen keikka on loppuun varattu, joten emme valitettavasti voi sen päivämäärää tai paikkaa enää muuttaa, Ahonius sanoo.

Katso videolta ISTV:n haastattelu Cheekin kanssa ennen tämän Tampereen paluukeikkaa!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    2. 2

      Bond-tähti Daniel Craigin esiintyminen gaalassa hämmentää – fanit huolestuivat muuttuneesta ulkonäöstä: ”Mitä tapahtui kasvoillesi?”

    3. 3

      Miksi nuoret kulkevat pakkasilla ilman pipoa ja hanskoja? Johannes pamauttaa simppelin vastauksen

    4. 4

      Valokuvaaja turmeli pariskunnan hääkuvauksen: yli 500 otosta täysin käyttökelvottomia – keskittyi ikuistamaan morsiusneitojen kurveja

    5. 5

      Sarjahukuttajaa saattaa odottaa pitkä pytty­tuomio – uhrin omainen: ”Seuraavat 15 vuotta voimme ehkä hengittää”

    6. 6

      Ugandassa pidätetty toimittaja IS:lle: Suvi Lindén kertoi poliisille virheellisiä asioita

    7. 7

      Emmi Peltonen, 18, tekee olympialaisissa historiaa – Ville Peltonen antoi tyttärelleen isällisen vinkin ennen kisamatkaa

    8. 8

      Onko saksalaisella Sophialla, 30, maailman kapein vyötärö? Turvautui äärimmäisiin kauneusleikkauksiin ”täydellisen” ulkonäön tavoittelussa

    9. 9

      Poliisi saapui kiireellä paikalle, kun eläkeläismies kertoi tunkeutujista kotonaan – totuus oli jotakin tyystin muuta

    10. 10

      Ihmiset eivät olleet uskoa silmiään: kuningatar Elisabet saapui salaa Lontoon muotiviikoille – vastaavaa ei ole nähty koskaan aikaisemmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leijonat eteni puolivälieriin, Suomi venyi upeasti ampumahiihdon sekaviestissä – IS seurasi olympiatapahtumia

    2. 2

      Katso kuinka jopa -30 asteen Siperian kylmyys vyöryy Suomeen – meteorologi varoittaa hyytävästä yhdistelmästä

    3. 3

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    4. 4

      Kahdelle lääkärille syyte: Potilasta ei viety sairaalaan – perheenäiti kuoli kotiin

    5. 5

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    6. 6

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    7. 7

      Heinolassa kadonnut 15-vuotias löytyi kuolleena

    8. 8

      Kaksi loukkaantui vakavasti rajussa ulosajossa Oulussa – auto kietoutui koivun ympärille

    9. 9

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    10. 10

      Ugandassa pidätetty toimittaja IS:lle: Suvi Lindén kertoi poliisille virheellisiä asioita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joni-isä toimi lapsensa kanssa kuten Suomessa on tapana – Ranskassa paikalle hälytettiin poliisi

    2. 2

      Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

    3. 3

      Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    4. 4

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    5. 5

      Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

    6. 6

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    7. 7

      Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    8. 8

      40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

    9. 9

      Suomalaiskirurgi pamautti suorat sanat nykyajan kauneusleikkausbuumista – kertoi epämiellyttävän tosiasian silikonirinnoista, joka voi yllättää monia

    10. 10

      Pärmäkoskelle pronssia hurjassa trillerissä, Mäkäräinen joutui jälleen pettymään – IS seurasi olympiatapahtumia

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    2. 2

      Bond-tähti Daniel Craigin esiintyminen gaalassa hämmentää – fanit huolestuivat muuttuneesta ulkonäöstä: ”Mitä tapahtui kasvoillesi?”

    3. 3

      Miksi nuoret kulkevat pakkasilla ilman pipoa ja hanskoja? Johannes pamauttaa simppelin vastauksen

    4. 4

      Valokuvaaja turmeli pariskunnan hääkuvauksen: yli 500 otosta täysin käyttökelvottomia – keskittyi ikuistamaan morsiusneitojen kurveja

    5. 5

      Sarjahukuttajaa saattaa odottaa pitkä pytty­tuomio – uhrin omainen: ”Seuraavat 15 vuotta voimme ehkä hengittää”

    6. Näytä lisää