Viihde

Kuvat: Waltteri Torikka aloitti uransa teinirokkarina – näin hän on muuttunut!

Julkaistu:

Pikakelauksella
Waltteri Torikan tie koko kansan tuntemaksi laulajaksi alkoi teinirockbändistä. Tiistaina hänet voi nähdä tv:n uudessa kalastusohjelmassa. Tänään Waltteri Torikka esiintyy Lontoossa.
Merta lähemmäs kalaan, tiistaina 1.9. MTV3 klo 20.05

Suomalainen baritoni ja television Tähdet, tähdet -kilpailun tämän vuoden voittaja Waltteri Torikka syntyi 16. elokuuta 1984 Tampereella. Nuorempana hän kiinnostui rockmusiikista.

Teini-ikäisenä Waltteri sävelsi ja sanoitti itse biisejä bändilleen. Hän voitti 18-vuotiaana rocklyriikan Suomen mestaruuden vuonna 2002.

– Olen siitä edelleen ylpeä. Yhtyeemme nimi oli Postiklubi. Kirjoitin lyriikan ja kappaleet ja olin laulusolisti, Waltteri Torikka kertoi Helsingin Sanomille 2010.


Vuonna 2004 Torikka ryhtyi opiskelemaan Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosastossa. Hän soitti pianoa ja urkuja. Waltterin suvussa on myös kanttoreita.

Kirkkomusiikkikin sai sittemmin jäädä vähemmälle, kun laulunopettaja Pekka Kähkönen kehotti nuorta miestä keskittymään klassisen laulun opiskeluun. Ratkaisu oli oikea.


Torikka debytoi Suomen Kansallisoopperassa vuonna 2009 Leevi Madetojan oopperassa Pohjalaisia. Hän voitti Lappeenrannan valtakunnallisten laulukilpailujen miesten sarjan 2010.


Musiikin maisteriksi Waltteri valmistui Sibelius-Akatemiasta vuonna 2012. Hän myös suorittanut tutkinnon Kööpenhaminan Kuninkaallisessa Ooppera-akatemiassa ja osallistunut useille mestarikursseille.

Waltteri Torikka valittiin vuoden 2014 Nuoreksi Muusikoksi (Pro Musica Säätiö).


Keväällä 2015 Torikka voitti MTV3:n Tähdet, tähdet -televisiosarjan toisen tuotantokauden finaalin. Toiseksi tuli Laura Voutilainen ja kolmanneksi Jarkko Ahola. Kolmikko on esiintynyt yhdessä kisan jälkeenkin.


Nyt baritoni Waltteri Torikka on koko kansan tuntema ooppera- ja konserttilaulaja, jolla on esiintymisiä niin kotimaassa kuin ulkomailla.


Tänään 29. elokuuta Waltteri Torikka esiintyy Lontoossa, jossa Jean Sibeliuksen kaikki sinfoniat esitetään BBC Proms -festivaalilla säveltäjän 150-vuotisjuhlien kunniaksi. BBC:n sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Sakari Oramo johtaa Royal Albert Hallissa Kullervon, solisteina Johanna Rusanen-Kartano ja Waltteri Torikka.


Päivitetty kello 18:15. Korjattu Torikan bändin nimi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt