Uljas

Viihde

Blockfestillä hurmannut JVG Häissä-hitistään: ”Ajatus biisin vetämisestä v*t*ttaa”

Julkaistu:

Blockfest
Jaren ja VilleGallen rap-duo odottaa innolla uuden Vain elämää -kauden tuomia uusia faneja.
Blockfestin perjantai-illassa viimeisten auringonsäteiden saattelemana Ratinan stadionin yleisön lomamoodiin muun muassa Kran Turismo, Huominen on huomenna ja Mauton jasso -hiteillään villinnyt JVG on yksi eniten keikkailevista kotimaisista räppiyhtyeistä.

Jare Brandin ja Ville Gallen yhtye heitti viime vuonna 120 keikkaa ja tänä vuonna kasaan kertynee sama määrä. Joka keikalla kuullaan edelleen myös kaksikon ensimmäinen hitti Häissä.

Pänniikö ikihitin vetäminen ikinä?

– Ei koskaan! VilleGalle naurahtaa Ilta-Sanomien haastattelussa Blockfestillä.

– Ajatus biisin vetämisestä v*t*ttaa, mutta sitten kun se lähtee keikalla, on se aina vaan samaa juhlaa, hän lisää.

– Kato sitä yleisöä ja kysy siltä, miten se lähtee joka kerta. Aina se vaan lähtee, se on jännä juttu, Jare komppaa päätään puistellen.

Yhden hitin ja genren ihmeeksi monien tuomitsema JVG on neljän vuoden aikana lunastanut paikkansa Suomen rap-skenen eturivissä. Hitit keikkuvat listaykkösinä toinen toisensa jälkeen, kaikki levyt ovat myyneet platinaa ja Emma-patsaita on tullut kolme.

Onko JVG:stä vihdoin tullut uskottava rap-yhtye?

– Ei, VilleGalle nauraa.

– Vieläkin uidaan sitä uskottavuutta kohti… Ei vaan, uskottavuus on sitä, mitä sä duunaat ja miten sä sen duunaat. Me tehdään meidän juttua parhaiten Suomessa.

– Ei monikaan välttämättä ensimmäisellä levyllä saa täyttä uskottavuutta. Aina tulee kesähittejä, jotka välillä kestävät yhden vuoden ja välillä vähän pidempään. Me tultiin pinnalle aika nopeasti ja jengi kelasi, ettei toi ehkä kestä, Jare selventää.

Kaksikon mielestä tärkeintä on tehdä tinkimättömästi omaa juttua eikä välittää muista.

– Totta kai se on kiva, jos joku antaa siitä tunnustusta. Ei kuitenkaan pidä ottaa niin tosissaan, ei mekään oteta aina niin tosissaan, Jare virnistää.

Vain elämää -myllytys edessä

Blockfest on JVG:lle kesäkeikkojen päättäjäinen, mutta konserttirupeama jatkuu syksyllä. Oman lisänsä pyöritykseen tuo syyskuussa alkavan Nelosen Vain elämää -sarjan neljäs kausi, jolla VilleGalle on mukana.

– Nyt mummot alkaa käymään meidän keikoilla! VilleGalle hihkaisee.

– Kyllä mä olen sitä miettinyt, mihin se voi mennä ja mitä se voi tuoda. Mutta ei me olla laskettu mitään sen ohjelman varaan. Tänä kesänä on ollut ihan tarpeeksi hyvä meininki, en tiedä tarvitsisiko tässä varsinaisesti mitään lisää, hän pohtii.

Jare pitää bändikaverinsa osallistumista ohjelmaan yksinomaan positiivisena.

– Siitä tulee hyvä kausi, erilainen! Olen vähän nähnyt kamoja ja kuullut biisit. Rento meininki, olen fiiliksissä. Saa olla ylpeä Galiksesta, Jare virnistää.

– Viime vuonna oli niin synkkää, tänä vuonna se on party started tv-ohjelma, jengi kasaan vaan ja vinkkuu, siitä on hyvä lähteä eteenpäin! VilleGalle nauraa.

Videolla IS haastoi JVG:n vastaamaan neljään Tampere-aiheiseen väittämään Blockfestin kunniaksi. Katso, miten kundit pärjäsivät visassa!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    3. 3

      Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

    4. 4

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    5. 5

      Ihmiskaupasta syytetty marjayrittäjä: ”Tämä on firman loppu”

    6. 6

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    7. 7

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    8. 8

      Hurmaava Manuela Bosco astui lavalle tv-ruudussa – muodikas läpikuultava asu: ”Ihanaa olla täällä”

    9. 9

      Kansa äänesti: Jean Sibelius on vuosisadan kulttuuripersoona – katso myös muut palkitut

    10. 10

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    2. 2

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    3. 3

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    4. 4

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    5. 5

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    6. 6

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    7. 7

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    8. 8

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    9. 9

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    10. 10

      Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    3. 3

      Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

    4. 4

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    5. 5

      Ihmiskaupasta syytetty marjayrittäjä: ”Tämä on firman loppu”

    6. Näytä lisää