Vappu Pimiän vauva kulkee mukana kuvauksissa - Viihde - Ilta-Sanomat

Vappu Pimiän vauva kulkee mukana kuvauksissa

Vappu Pimiä palaa televisiotöihin kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen.

20.8.2015 15:25

Vappu Pimiän ja Teemu Huuhtasen perhe lisääntyi sopivasti ennen juhannusta, kun perheeseen syntyi Selma-tytär. Viola, 2, sai pienen sisaren.

Selma on päässyt jo hyvin toiminnan makuun. Hän oli mukana keskiviikkona MTV3:n syyspressissä ja aiemmin kesällä Vapun ja Savoyn keittiöpäällikkö Kari Aihisen Kädettömät kokit -ohjelman kuvauksissa. Silloin häntä oli katsomassa Vapun kummityttö.

– Onhan tässä logistinen ja aikataulullinen haaste olemassa, mutta sitten vaan miehen kanssa otetaan kalenterit käteen ja katotaan. Meillä on hyvä tukiverkosto, Vappu pohtii.

Isosisko on ottanut pikkusiskon hyvin vastaan.

– Ihan yllättävän hyvin, ei mitään suurempia mustasukkaisuuden puuskia, tietenkin pientä asiaan kuuluvaa.

Vappu Pimiä ja Kari Aihinen luotsaavat Kädettömät kokit -ohjelmaa.­

Vappu nähdään pian ruudussa yhdessä Kari Aihisen kanssa vetämässä syyskuussa alkavaa Kädetön kokki -ohjelmaa. Amatöörikokit loihtivat siinä annoksia ilman konkreettista apua 45 minuutissa.

– Joku huokailee, että taas yksi kokkiohjelma. Mutta pelko pois, tässä on kyseessä enemmän viihde- kuin kokkiohjelma, Vappu luonnehtii.

Syysinfossa Pimiä oli sujauttanut jalkaansa 12 sentin korkokengät. Kesän tennarilinja muuttui kuin salamaniskusta.

– En koko kesänä enkä loppuraskaudessa käyttänyt korkkareita. Noin kuukausi ennen laskettua aikaa olin viimeksi korkkarit jalassa Radiogaalassa.

– Nyt täytyy totutella tähän, hän nauraa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?