Katso suloinen ekaluokan kuva Bull Mentulasta – ”Olin ala-asteella varsinainen Bullukka” - Viihde - Ilta-Sanomat

Katso suloinen ekaluokan kuva Bull Mentulasta – ”Olin ala-asteella varsinainen Bullukka”

Jari ”Bull” Mentula kävi peruskoulun Valkeakosken Tarttilan kyläkoulussa.

Kuin kaksi marjaa! Jari ”Bull” Mentula vuosina 2015 ja 1983.­

12.8.2015 17:17

Suomen tunnetuin lihaskimppu Jari ”Bull” Mentula muuttuu lempinimensä veroiseksi häräksi raivotessaan painojen kanssa kuntosalilla. 1980-luvun alussa tunnelmat olivat täysin päinvastaiset, kun Mentula aloitti koulutiensä.

Hän kävi peruskoulun kotipaikkansa Valkeakosken Tarttilan kyläkoulussa, jota kuvailee ”varsinaiseksi lintukodoksi.”

– Se oli huikean hienoa aikaa. Meillä oli yksi ja sama 17 oppilaan luokka, jonka kanssa opittiin yhdessä ekaluokasta ysiluokkaan asti, Mentula muistaa.

– Silloin ei tunnettu huolia eikä murheita, ei tiedetty maailman julmuudesta tai pahuudesta mitään. Silloin vaan oltiin ja mentiin.

Anneli-äiti hoiti stailauksen

Mentula jysäytti repun selkään ensi kertaa syksyllä 1983. Pian edessä olikin jo koulu- ja luokkakuvaus, johon Mentulan Anneli-äiti vaatetti ja siisti poikansa perusteellisesti.

– Siinä on Jari-poika nuorena ja ihmeissään! Mentula naurahtaa ekaluokan koulukuvaansa katsellessaan.

Jari Mentula 1. luokalla vuonna 1983.­

– Koulukuvaus oli suurimpia tapahtumia, oli pistetty uutta paitaa päälle ja kaikkea. Kuvassa näkyy selkeästi mun home made-tukkatyyli, äitini on sen komeasti leikannut. Tyylikäs ja joka puolelta tasapitkä tukka.

Jari Mentulan Anneli-äiti leikkasi pojalleen tyylikkään kampauksen 1. luokan koulukuvaan.­

Nykypäivän alakoululaisille voi olla hyvinkin tarkkaa, minkä merkkisiä vaatteita pulpetin äärelle puetaan päälle. Nuorella Mentulalla ei moisia murheita ollut.

– Anneli-äitini määräsi merkit. Niillä mentiin. Ja jos olen rehellinen, enhän mä varmaan tiennytkään mitään merkkejä, Bull naureskelee.

– Pääasia, että oli puhdasta ja ehjää vaatetta päällä.

Voitti piirustuskilpailun

Grammantarkasti aterioitaan punnitseva Mentula on tunnetusti todella tarkka syömisistään. Tarttilan kyläkoulussa ruokavaakoja ei löytynyt ja ruokalistalla oli taatusti muutakin kuin pelkkää blankoa kanaa.

– Kuten kuvastakin varmaan näkyy, olin jo siihen aikaan kova syömään. Ihan voin sanoa, että olin ala-asteaikoina varsinainen Bullukka, hän hekottelee lempinimeensä viitaten.

– Sitten alkoi pituuskasvu ja kroppa muokkaantui erinäköiseksi. Ja jossain kohtaa alkoivat tytötkin kiinnostaa, niin vähän siistittiin olemusta.

–Omasta mielestä välitunnit olivat parhaita tunteja, mutta kannattaa malttaa keskittyä siihen opiskeluun. Se on pirun tärkeää, ”Bull” Mentula ohjeistaa nykypäivän koululaisia.­

Ei liene yllätys, että liikunta oli nuoren Mentulan lempikouluaineita. Mutta harva tietää, että ”Bull” oli myös kova poika piirtämään. Hän ja Juha-veljensä voittivat kumpikin kertaalleen Valkeakoskella järjestetyn piirustuskilpailun.

– Pitää paikkansa, jotain taiteellisuutta silloin löytyi, Mentula murahtaa.

– Siihen aikaan oltiin viimeisen päälle lätkä- ja futisukkoja, niitä piirreltiin yläasteelle asti.

Välitunneilla sattui ja tapahtui

Mentula muistelee päästötodistuksensa keskiarvon olleen ”kasin luokkaa.”

– Eikös se ole aika keskitasoa? En ollut mikään huippu, mutten ihan huonokaan. Varmaan olisi pystynyt parempaankin, mutta varsinkin kielet olivat mulle haasteellisia. Niitä olen joutunut opettelemaan myöhemmin.

Koska raudan kesyttäminen alkoi vasta lukion kynnyksellä, peruskouluaikoina Mentula sulautui vaivatta muiden joukkoon. Mutta vaikkei kukaan välitunneilla säikkynytkään hänen lihaksiaan tai päänahassa pullistuneita verisuoniaan – ei olisi voinutkaan, tukkahan oli tiellä – niin periksiantamaton luonne oli jo tuolloin olemassa.

– Tämän voisi muotoilla niin, että olen ollut nuoresta asti luonteeltani vaikea ottamaan taka-askeleita. Kyllä sitä annettiin ja otettiin, Mentula muotoilee.

Nykyään hirmukuntoinen ”Bull” Mentula aloitti treenaamisen Valkeakosken uimahallin punttisalilla. –Kotonakin oli käsipainot ja penkki, mutta reenaaminen oli vielä siihen aikaan epäsäännöllisen säännöllistä.­

Mikään varsinainen kuumakalle hän ei kuitenkaan ollut.

– En ollut varsinainen koulukiusaaja, mutten kyllä kiusattukaan. En tiedä, mikä mää olin. Varmaan olen ollut mulkku, mutta myös hyvä tyyppi. Kaikki on käyty läpi.

Minkälaisia terveisiä haluaisit lähettää tämän päivän koululaisille?

– Sen voin sanoa omasta kokemuksesta, että kannattaa olla käsi pystyssä mahdollisimman usein. Itse olisin voinut viitata enemmänkin, se on jäänyt harmittamaan.

– Omasta mielestä välitunnit olivat parhaita tunteja, mutta kannattaa malttaa keskittyä siihen opiskeluun. Se on pirun tärkeää!

Lisää julkkisten koulukuvia ja muistoja kouluajoilta keskiviikon printti- ja verkkolehdessä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?