Anssi, Anselmi

Viihde

Los Angelesiin muuttanut Lauri Ylönen: ”Mieli on levännyt, kun Losissa on päässyt tuulettumaan julkisuudelta”

Julkaistu:

laulaja
Perheineen Los Angelesiin tykästynyt Lauri Ylönen tekee spontaanisti omaa soolomusiikkiaan.
Sen jälkeen kun taiteilijapariskunta Lauri Ylönen, 36, ja Paula Vesala, 33, muutti viime syksynä Yhdysvaltoihin, on rapakon takaa kuulunut uutisia lähinnä Vesalasta.

Tiedetään, että edesmenneestä PMMP:stä tuttu ja Vain elämää -tv-sarjassa hurmannut Vesala on menestynyt muun muassa dramaturgian opinnoissaan, mutta The Rasmuksesta tuttu Ylönen on pitänyt tarkoituksella matalaa profiilia.

– Mieli on levännyt, kun Losissa on päässyt tuulettumaan julkisuudelta. On tehnyt todella hyvää saada tehdä privaattia settiä, Suomessa parhaillaan piipahtava Ylönen kertoo IS:lle.

Nyt tuota settiä on kuitenkin kuultavissa. Perjantaina julkaistu sinkku New Day on miehen omien sanojen mukaan tyylipuhdas popkappale.

– Kuvailisin sitä aika eeppiseksi. Voisin kuvitella sen toimivan kohtalaisen hyvin vaikka jossain leffassa. Siinä on vähän elementtejä, mutta ne ovat isoja, Lauri-nimellä soolomusiikkia tekevä Ylönen kuvailee kappalettaan.

Kappaleen piti päätyä Adam Lambertille

Los Angelesissa asuessaan Ylönen on kaikessa hiljaisuudessa tuottanut musiikkia muille artisteille. New Daynkin piti päätyä Adam Lambertille, mutta toisin kävi.

– Tätä biisiä äänittäessä koin, että tämä kuulostaa ihan Laurin matskulta. Joten päätin sitten vetää sen itse.


Ylönen on aiemmin julkaissut kaksi sooloalbumia, mutta kolmatta ei ainakaan näillä näkymin ole luvassa. Hän kertoo siirtyneensä toimintamalliin, jossa ripottelee kappaleita fiiliksensä mukaan julkaisukuntoon, sitä mukaa kun niitä syntyy.

– Se on ehkä enemmän nykyajan meininkiä, varsinkin maailmalla. Enää meininki ei ole niin albumi­vetoista, että olisi yksi iso teema ja konsepti­levy, jonka alle kaikki nivoutuu, Ylönen kertoo.

– Tämä on enemmän spontaani tapa toimia. Voi olla, että tänään tulee idea ja julkaisen sen huomenna. Se sallii liikehdinnän.

Samalla spontaaniudella Ylönen perustelee koko soolouransa.

– The Rasmus on kaikin puolin hieno bändi, mutta se on myös vakiintunut ja hidasliikkeinen. Ehkä on parempi, että se saa olla tietyn tyyppinen enkä mene sotkemaan sitä näillä sivujuonillani. Olen kohdistanut tällaisen testailun enemmän soolopuolelleni.

The Rasmukselta uusi levy ensi vuonna

Huolimatta hidasliikkeisyydestään The Rasmusta ei ole haudattu – päinvastoin. Ylönen kertoo lentäneensä kuluneen vuoden aikana useasti Helsinkiin tapaamaan bändin muita jäseniä.

– Uusi levy on tulossa joskus ensi vuoden puolella. Ollaan purkitettu matskua ja into on kova!

Järjestyksessään yhdeksännen The Rasmuksen albumin julkaisuajankohta osuu nappiin: ensi vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta bändin ensimmäisestä levystä.

– Ja kokoonpano on pysynyt samana viimeiset 16 vuotta. Bändimme muut jäsenet ovat asuneet vuosien varrella Singaporessa ja Italiassa, joten nyt oli mun vuoro lähteä ulkomaille, Ylönen naureskelee.

Jutun videolla Lauri Ylönen kertoo arjestaan Los Angelesissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hotellin DJ tapasi Aviciin ennen tämän kuolemaa – ”He sanoivat menevänsä Omanin laitamille”

    2. 2

      Ruotsalainen huippu-DJ Avicii on kuollut 28-vuotiaana

    3. 3

      Aviciin rankka elämä: alkoholia ja paniikkikohtauksia – ”Ymmärsin jo varhain, että hän oli uppoamassa”

    4. 4

      Monen kammoksuma muotivillitys saapui myös uikkarityyliin – tätä ei ole totuttu rannalla näkemään

    5. 5

      Tässä on tiettävästi viimeinen kuva Aviciista – poseeraa hyväntuulisena lämmössä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsalainen huippu-DJ Avicii on kuollut 28-vuotiaana

    2. 2

      Blogi: Janni Hussi osti leipää tuntemattomalle naiselle – kauppareissu sai yllättäen härskin käänteen: ”Tuli hyväksikäytetty olo”

    3. 3

      Monen kammoksuma muotivillitys saapui myös uikkarityyliin – tätä ei ole totuttu rannalla näkemään

    4. 4

      EVS: Tämän takia Jenni Vartiainen ei käy enää uimahalleissa

    5. 5

      Raju Temptation Island -kohtaus järkyttää somessa – oliko tämä paljastus pariskunnan yksityiselämästä liikaa?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Katariina sai selville hirvittävän totuuden omasta pojastaan vasta, kun poika kuoli yllättäen 23-vuotiaana

    2. 2

      Tuomas Enbuske nosti esiin mielettömän porsaanreiän suomalaisessa Haluatko miljonääriksi? -visassa – oljenkorsi voikin olla järjettömän hyödyllinen

    3. 3

      Asunnottomaksi jäänyt Björn, 54, ”muutti” Ruotsin-laivaan – näin paljon hän maksaa asumisestaan

    4. 4

      Michael Jacksonin tytär julkaisi netissä kuvan, joka sai kuolleen laulajan fanit aivan sekaisin – selkäpiitä karmivaksi väitetty otos jakoi rajusti mielipiteet

    5. 5

      USA, Britannia ja Ranska iskivät Syyriaan – Putin: Vakavaa vahinkoa suhteille

    6. Näytä lisää