Viihde

17-vuotiaalla suomalaistähdellä jo melkoinen ansioluettelo

Julkaistu:

uutuuselokuva
17-vuotias Johannes Brotherus on näytellyt jo kolmessa täyspitkässä elokuvassa.
Johannes Brotherus, 17, on mukana Ollaan vapaita -elokuvan huikeassa näyttelijäkaartissa yhdessä Maria Ylipään, Riku Niemisen, Pihla Maalismaan, Anu Sinisalon ja monen muun kanssa.

Ollaan vapaita tuli ensi-iltaan 7. elokuuta 2015. Aiemmin Brotherus on näytellyt pääroolin elokuvassa Betoniyö yhdessä Jari Virmanin kanssa. Hän tähdittää myös syksyllä ensi-iltaan tulevaa Kätilö-elokuvaa.

– Meillä on ihan huippu jengi tuossa mukana. Meillä on ollut tosi hauskaa yhdessä, nuori tähti kommentoi tunnelmiaan IS:n haastattelussa.

Brotherus käy paraikaa Kallion lukion kolmatta luokkaa.

– On näyttelijän työt vähän viivästyttäneet opintoja. Voi olla, että lukio vähän venähtää, tosin vain puolella vuodella. Se on kiva koulu, joten ei ole mitään hätää, Brotherus kertoo.


Näyttelijän ammatti kiinnostaa nuorta miestä myös jatkossa.

– Kyllä toivon, että pääsen jatkamaan näyttelemistä. Hommat ovat alkaneet hyvin. Toivottavasti voin jatkaa tätä jopa ammatiksi saakka, vaatimaton näyttelijä pohtii.

Brotherus on lähtöisin kulttuuriperheestä: hänen äitinsä on tanssija-koreografi Hanna Brotherus ja isänsä muusikko Antti Ikonen.

– En koe, että siitä olisi tullut paineita, pikemminkin perhe tukee ja kannustaa tosi paljon. He tekevät itse tosi samantyyppisiä juttuja, joten he ymmärtävät, missä mennään.

Ollaan vapaita -elokuvassa Brotherus näyttelee Leoa, joka tutustuu biologiseen äitiinsä yläasteen ja lukion välisenä kesänä. Nuorella Leolla on täsmälliset suunnitelmat tulevaisuutensa varalle: hän on menossa yksityiskouluun IB-linjalle lukioon ja suunnittelee jatkavansa suoraan lukiosta opiskelemaan tuotantotaloutta. Kotona Leo ajelee adoptiovanhempiensa ostamalla mopoautolla.

– Mun mielestä on hauskaa, että roolihenkilö on aika kaukana musta itsestäni ajatusmaailmaltaan. Se oli mielenkiintoinen haaste lähteä etsimään sitä tyyppiä itsestään. Leolla on viisivuotissuunnitelma ja se on koko ajan aika jäykkä, Brotherus sanoo roolihahmostaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt