Jussi Parviainen Tainola Show’ssa: "Tein mediaitsemurhaa" - Viihde - Ilta-Sanomat

Jussi Parviainen Tainola Show’ssa: "Tein mediaitsemurhaa"

– Haluan olla lapsilleni sosiaalisesti kelpaava isä, näytelmäkirjailija Jussi Parviainen sanoo Tainola Show’ssa.

8.8.2015 7:55

– Olen varmastikin tehnyt liian paljon asioita elämäni aikana enkä ole näin pystynyt kunnolla hahmottamaan elämääni. Viimeisten kymmenen vuoden aikana olen pystynyt järjestelemään asiat niin, että tiedän, milloin mitäkin teen, viikon kuluttua 60 vuotta täyttävä näytelmäkirjailija Jussi Parviainen sanoo ISTV:ssä nähtävässä Tainola Show’ssa.

– Elämäni oli ennen viidenkympin ikää varsinaista surmanjuoksua, hän miettii.

– Tein mediaitsemurhaa.

Nyt Parviainen tuottaa näytelmiään jo 1995 perustamalleen Vierailuteatteri Ry:lle. Syksyllä alkaa Armo-näytelmän harjoitukset ja produktion hän esittää suomen lisäksi englanniksikin.

Tainola Show’n nahkatuolissa Parviainen puhuu avoimesti elämästään ja myöntää, että nuorena meni kovaa. Hän teki samanaikaisesti dokumentteja sekä televisio- ja teatterituotantoja.

Kun Jussi Parviaisen kanssa puhuu, ei voi sivuuttaa hänen naissuhteitaan. Viimeisimmän ja kovin nuoren rakkaansa kanssa mies oli liiankin kanssa esillä.

– Olin koko ajan lehtien sivuilla. Siitä ei kannata puhua, sillä se oli niin koomista. Tein samaan aikaan väitöskirjaa ja huomioin julkisuuden mediatutkimuksellisesti, hän naurahtaa.

Parviainen on joutunut suhteidensa takia myös pahoinpidellyksi. Hakkaamisen seurauksena hän kärsi muistinmenetyksestä.

– Olin silloinkin liitossa väärän naisen kanssa ja se johti siihen, että porukka hakkasi minut. Enää muisti ei pätki, Parviainen kertoo.

Lapsiinsa hänellä on jälleen hyvät välit.

– Minua ei enää olisi, jos minulla ei olisi lapsia, he ovat voimavarani, hän on ymmärtänyt.

Lasten takia Parviainen myös ryhdistäytyi, sillä hän sanoo Tainola Show’ssa jälkikasvun hävenneen häntä.

– He eivät halunneet esittäytyessään ihmisille mainita sukunimeä. Niin paljon he minua häpesivät, Jussi tunnustaa.

– Nyt, kun olen palannut järkevään julkisuuteen ja keskityn näytelmien tekemiseen sekä luennoitsijan töihin, lapset eivät enää häpeä minua. He uskaltavat jopa sanoa sukunimensä, Parviainen tunnustaa.

– Haluan olla lapsilleni sosiaalisesti kelpaava ja kunnollinen isä. Toivottavasti elän kauan, jotta minulla on aikaa olla lapsilleni oikea isä, hän vielä huomauttaa.

Jussi kertoo elävänsä nyt vaatimattomammin kuin koskaan. Ollessaan varakas hän ajeli hienoilla autoilla ja lujaa meni.

– Nyt olen viisaampi, eikä minulla ole esiintymisen tarvetta. Haluan keskittyä töihini ja teen asioita, jotka ovat jääneet kesken. Minut on palautettu oikealle tielle, Parviainen sanoo.

Pian Parviainen esiintyy Gogolin Mielipuolen päiväkirjassa Helsingin Lapinlahden sairaalan käytävällä. Tuotanto sisältää myös hänen blogejaan ja illan aikana esitetään myös Yksinteoin kaksi -produktio.

– Kyse on tapahtumasta, jolla tulen jälleen esittävän taiteen tilaani nimen omaan siksi, että siellä minua jo odotetaan. Aloitan uudelleen myös yritysluennot sekä kirjoittajien koulutuskurssit, aikoinaan Teatterikoulussa opettajana toiminut Jussi kertoo.

Katso Jussi Parviaisen haastattelu oheiselta videolta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?