Aaveenmetsästäjät innoissaan: Onko linnassa videolle tallentunut varjo kummitus? - Viihde - Ilta-Sanomat

Aaveenmetsästäjät innoissaan: Onko linnassa videolle tallentunut varjo kummitus?

Aaveenmetsästysohjelman tekijät uskovat, että Tutburyn linnassa Englannissa on onnistuttu kuvaamaan kummitus.

8.8.2015 1:32

Historiallisen Tutburyn linnan raunio sijaitsee Staffordshiren kreivikunnassa, ja kummittelun mystiikka on sille tärkeä kaupallinen vetonaula.

Kivikaudella rakennetulla linnalla on paikkansa kansakunnan historiassa, ja samalla se on saanut maineen kummituslinnana. Tämän mytologian kuuluisimpiin haamuhahmoihin kuuluu The Keeper, haarniskaan sonnustautunut mies, jonka väitetään huutavan linnan vieraille.

Aaveenmetsästäjät pelästyvät varjoa

Nyt Tutburyssa on kuvattu video, jossa voi nähdä huoneessa liikkuvan varjon. Aaveenmetsästäjät Bex Palmer ja Derek Acorah pelästyvät varjoa ja vaikuttavat vakuuttuneilta siitä, että kysymyksessä on The Keeper.

Palmer on paranormaaleja ilmiöitä esittelevän The Past Hunters -televisio-ohjelman ohjaaja. Acorah taas on julkkismeedio, joka tunnetaan meilläkin nähdystä Riivatut talot -televisiosarjasta.

Acorahia on useaan otteeseen syytetty huijariksi, mutta hän on vakuuttanut ohjelmiensa sisällön olevan ehtaa faktaa.

Haluatko tavata Thatcherin?

Tutburyssa järjestettiin aaveenmetsästysiltoja kuluvan vuoden maaliskuuhun asti. Nyt linna on luopunut tästä liiketoiminnasta. Nykyäänkin Tutburyssa pääsee tapaamaan kuolleita merkkihenkilöitä – imitaattoreiden elävöittäminä.

Linnassa pääsee juttusille esimerkiksi Skotlantia 1542–1567 hallinneen kuningattaren Maria Stuartin ja Englannin pääministerinä 1979–1991 toimineen Margaret Thatcherin kanssa.

The Past Hunters -ohjelman videon linnakummituksesta voi katsoa yllä.

Tapauksesta uutisoi Mirror-lehti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?