Jari, Jalmari

Viihde

Suomirock-legendan velkahelvetti: ulosotossa 108 000 euroa ja perintötila pakkomyynnissä

Julkaistu:

ulosottovelat
Yksi Suomirockin legendoista, laulaja-lauluntekijä Jussi Hakulinen on pahoissa taloudellisissa ongelmissa.
Asia käy ilmi Satakunnan ulosottoviraston ulosottorekisteristä, jossa Hakuliselle on merkitty ulosottoon erilaisia maksuja yhteensä 108 414,30 euron edestä. Suurin yksittäissumma on Länsi-Suomen Osuuspankin karhuama 68 613,99 euron velkakirjasaatava.

Talousahdingosta selvitäkseen Hakulinen huutokauppaa ulosmitattua kesämökkikiinteistöään. Huutokaupat.comiin ladatusta ilmoituksesta käy ilmi kyseessä olevan vuonna 2008 Porin Rankkuun saareen rakennettu kesämökki rantasaunoineen päivineen. Kiinteistöön kuuluu myös muutama hehtaari metsää.

Hakulinen kertoo Iltalehden haastattelussa kiinteistönvälittäjän arvioineen kesämökin hinnaksi muutama vuosi sitten 250 000–300 000 euroa. Perjantain aamupäivään mennessä suurin huudettu tarjoussumma oli 48 000 euroa.

Hakulinen, 50, tuli alunperin tunnetuksi porilaisen -yhtyeen alkuperäisjäsenenä. Hänen tekemiinsä kappaleisiin kuuluu mm. Joutsenlaulu, joka on kiistatta yksi suomalaisen rockmusiikin klassikoista.

Hakulisen talousongelmista kertoi ensin Iltalehti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    2. 2

      Pelastuslaitos sai vaikean tehtävän Kalajoelle – paikalle tarvittiin nostolava-auto

    3. 3

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    4. 4

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    5. 5

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    6. 6

      NHL-seura tiedotti: Kari Lehtonen jää sivuun henkilökohtaisista syistä

    7. 7

      Tulli epäilee: Torniolaismiehen kävelyreissuilla oli rikollinen tausta – salakuljetti yli 400 kiloa nuuskaa Suomeen

    8. 8

      Tulikuumalle Teuvo Teräväiselle lisää kunniaa – valittiin NHL:n viikon ykköstähdeksi

    9. 9

      Tapsa, 64, on ollut yksin koko ikänsä – ”Enää en ketään huolisikaan”

    10. 10

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    2. 2

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    3. 3

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    6. 6

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    7. 7

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    8. 8

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    9. 9

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    10. 10

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    2. 2

      Pelastuslaitos sai vaikean tehtävän Kalajoelle – paikalle tarvittiin nostolava-auto

    3. 3

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    4. 4

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    5. 5

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    6. Näytä lisää