Julkkisparien kiivas eroaalto – miksi nämä rakkaustarinat päättyivät?

rac

Julkaistu:

Erobuumi
Loppukesää varjostavat Hollywood-unelmaparien avioerot, joita on tullut ilmi hyvin runsaasti lyhyen ajan sisällä.

LAULAJA Gwen Stefani, 45, jätti alkuviikosta yllättäen avioerohakemuksen miehensä Gavin Rossdalen, 49, kanssa, yhdysvaltalainen TMZ-sivusto uutisoi maanantaina.

– Olemme yhteisymmärryksessä päättäneet, että emme jatka kumppaneina avioliitossa. Pysymme kuitenkin kumppaneina vanhemmuudessa sekä sitoudumme kasvattamaan kolme poikaamme onnellisessa ja terveessä ympäristössä, pariskunta kertoi lähettämässään tiedotteessa.


Ero tuli shokkina, sillä Stefania ja brittiläisen rockyhtyeen Bushin nokkamiehenä toimivaa Rossdalea on kuvailtu musiikkimaailman unelmapariksi. Vielä tämän vuoden alussa Stefani ylisti pitkään jatkunutta liittoaan Today Showssa. Liitto ajautuikin ilmeisesti karille uskottomuuden vuoksi. Radar Online uutisoi tiistaina, että Rossdalella olisi ollut suhde perheen lastenhoitajan kanssa.

Vaikka ulkopuolisille avioliitto näyttikin kaikin puolin toimivalta, lähipiirin mukaan ero oli odotettavissa. Parin välien kerrotaan olleen viime aikoina viileät. Stefani oli muun muassa tyytymätön, koska Rossdale oli viime kuukausina paljon poissa yhtyeensä kiertueen vuoksi.

Yhteistä taivalta pariskunnalle ehti kertyä peräti 20 vuotta, joista 13 vuotta he olivat naimisissa. He aloittivat seurustelun vuonna 1995 ja avioituivat seitsemän vuotta myöhemmin. Liitosta syntyi kolme lasta, pojat Kingston, 9, Zuma, 6, ja puolitoistavuotias Apollo.



LASTENHOITAJAN väitetään olevan myös Hollywoodin unelmaparin Ben Affleckin, 42, ja Jennifer Garnerin, 43, eron taustalla. Pariskunta ilmoitti kesäkuussa kymmenen vuotta kestäneen avioliiton olevan ohi. Eropäätös oli monen lähteen mukaan Gardnerin. Ex-pari kuitenkin vakuuttaa, että he erosivat kaikessa ystävyydessä. He myös jäivät asumaan yhteisen katon alle.

– Jatkamme eteenpäin rakkaudella ja ystävyydellä toisiamme kohtaan sekä sitoudumme huolehtimaan lapsistamme, pariskunta kirjoitti tiedotteessa eron jälkeen.

Pari näytteli yhdessä vuonna 2003 ilmestyneessä Daredevil-elokuvassa. He avioituivat kaksi vuotta myöhemmin. Affleckilla ja Gardnerilla on kolme yhteistä lasta.



KANTRIMUSIIKIN supertähti, myös Suomessa nähdyn Reba-sarjan päähahmo Reba McEntire ilmoitti alkuviikosta hyvin yllättäen hakevansa avioeroa. Erouutisen julkisuuteen maanantaina tuonut Reba oli avioissa Narvel Blackstockin kanssa peräti 26 vuotta.


Kantrimusiikin tähtipari, yhdysvaltalaiset Miranda Lambert ja Blake Shelton ilmoittivat heinäkuun lopussa eroavansa kymmenen vuoden yhteiselon ja neljän avioliittovuoden jälkeen. Musiikkimaailman tähtiliitoksi luokiteltu suhde kariutui ilmiriidoissa. Pian eron jälkeen Shelton tyhjensi hyvin dramaattisin elkein pariskunnan kodin kaikista Mirandan tavaroista ja jätti ne odottamaan noutajaa ex-parin yhteisen talon kuistille.



KESÄN AIKANA tapahtuneisiin eroihin kuului myös näyttelijäpari Sean Pennin ja Charlize Theronin teiden erkaantuminen. Pari ehti seurustella vuoden päivät.


Tiistaina tiedotettiin puolestaan satumaailman dramaattisesta erosta, kun yhteensä 37 vuotta yhdessä olleet The Muppet Show’n nukkehahmot Miss Piggy ja Kermit tiedottivat erostaan. Aiheesta lisää täällä.


VAHVISTETTUJEN erojen lisäksi Hollywoodissa huhutaan muistakin eroista.

Näyttelijäpariskunta Will Smithin ja Jada Pinkett Smithin avioliiton ympärillä vellovat erohuhut lähtivät liikkeelle myöhään maanantai-iltana. Radar Online uutisoi 17 vuotta naimisissa olleen pariskunnan ilmoittavan erostaan viimeistään kesän lopussa.

Eron kiistävä Will Smith reagoi nopeasti ja kiisti huhun Twitterissä.

– Lupaan teille, että jos koskaan päätän erota kuningattarestani – vannon, että kerron sen itse! Smith kommentoi asiaa.

Myös julkkispariskunta Halle Berryn ja aviomies Olivier Martinezin avioliiton arvellaan olevan ohi. Lähipiirin mukaan painavin syy eroon on Martinezin kiivas temperamentti. Berry on pyytänyt ranskalaista aviomiestään osallistumaan vihanhallintaterapiaan, mutta ilmeisimmin siitä ei ole ollut hyötyä.

Pariskunta vietti juuri toista hääpäiväänsä. Berry on kuitenkin viime viikkoina kuvattu ilman sormusta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt