Viihde

Miesystävästään vaitonainen tangokuningas Aki Samuli: Läheiseni eivät halua julkisuuteen

Julkaistu:

suhdehuhut
Tangokuningas Aki Samuli on ollut miesystävänsä kanssa yhdessä noin vuoden.
33-vuotias nastolalainen Aki Samuli kruunattiin Seinäjoen Tangomarkkinoilla tangokuninkaaksi lauantaina 11. heinäkuuta. Toiseksi sijoittui 54-vuotias Kalle Jussila.

Tangokuningas kertoi heti kruunauksensa jälkeen, ettei hänen kihlattunsa ole paikalla tukemassa häntä.

Seiska-lehti kertoo tuoreimmassa numerossaan, että Aki Samulin miesystävä oli kuitenkin tangofinaalissa paikan päällä kannustamassa Akia. Myös IS tapasi ison kaveriporukan kanssa kannustuskylttiä heilutelleen kihlatun tangofinaalissa, mutta hän kertoi olevansa Akin tuttava.

Aki Samuli sanoi medialle finaali-iltana, että paikalla finaalissa on joitain ystäviä, mutta ei kihlattua. Kruunausta seuraavana päivänä hän sanoi, ettei ole ollut lainkaan yhteydessä rakkaaseensa.

– En tiennyt, keitä Lahdesta saapuu paikalle. Keskityin finaaliviikkoon sataprosenttisesti, laulaja kuittaa nyt.

”Lähipiirin toive”

7 päivää -lehti toi nyt julki miesystävän, josta Aki ei vielä Tangomarkkinoilla halunnut sen enempää puhua.

– Kantani pysyy samana kuin se on koko ajan ollut. Olen kihloissa ja asun omakotitalossa, mutta en halua nostaa yksityiselämäni asioita mukaan tangotielle. En kiellä, enkä myönnä tuollaisia juttuja, Samuli sanoo IS:lle Seiskan juttuun viitaten.

Aki Samuli kertoi Tangomarkkinoilla, että hän on ollut kihlattunsa kanssa yhdessä noin vuoden. Parilla on kolme koiraa, ja he asuvat yhdessä Nastolan Villähteessä. Myös julkiset osoitetiedot todistavat parin asuvan yhdessä.

Aki Samuli korostaakin, että haluaa pitää läheistensä asiat poissa julkisuudesta.

– Aki Samulilla ei ole salaisuuksia, mutta on myös lähipiirini toive, että he eivät ole julkisuudessa.

Lue kaikki tangokuninkaan ensimmäisestä viikosta päivän Ilta-Sanomista tai näköislehdestä. Oheisella ISTV:n videolla Aki Samuli kertoo mietteitään heti valintaansa seuraavana aamuna.

Huomenta.Aamukahvilla tässä hyvien unien jälkeen luen teidän onnittelu ja tsemppi viestejä. Lämmin olo tulee mahtavasta...

Posted by Aki Samuli Official on Tuesday, July 14, 2015


Jos kuva Akin päivityksestä ei näy, katso se tästä linkistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt