Hilma

Viihde

Jaakko Saariluoma satutti selkänsä Posse-ohjelman kuvauksissa: ”On tämä aika kipeä vielä”

Julkaistu:

Pori Jazz
Porin Kirjurinluodolla nautittiin torstai-illasta rennosti, moni jazzinystävä odotti eniten illan pääesiintyjää australialaista poptähteä Kylie Minogueta. Myös näyttelijä Jaakko Saariluoto oli saapunut Poriin.
Juontaja-näyttelijä Jaakko Saariluoma on pysynyt kiireisenä Posse-ohjelman toisen tuotantokauden kuvausten kanssa.

Ainut mikä hieman haittaa Saariluoman Pori Jazz -juhlatunnelmaa on hänen Posse-kuvauksissa kipeytynyt selkänsä.

– On tämä aika kipeä vielä, mutta kyllä se tästä paranee. Satutin sen eräässä Possen autostuntissa, Saariluoma paljastaa.

Uudella Posse-kaudella nähdään edelleen paljon suihkuralleja ja toimiviksi havaittuja piilokamerapiloja. Uuden mausteen ohjelmaan tuo Jenni Dahlman, joka heittäytyy kuusikon kanssa rämäpääksi.

– Jennillä on todella hyvä pokka ja hän on suoriutunut hienosti kuvauksista. Luulen, että monen ihmisen kuva Jennistä muuttuu ohjelman myötä. Hänen julkisuuskuvansa on hieman erilainen kuin millainen hän on ohjelmassa, Saariluoma sanoo.

Ihmiset kuvittelevat, että Saariluoma on jatkuvasti kuvaamassa ohjelmaansa.

– Ohjelmaa on pitänyt uudistaa kyllä paikoin reilustikin. Me emme enää Akun (Hirviniemi) kanssa voi mennä minnekään yhdessä ilman, että ihmiset luulevat meidän kuvaavan Possea. Nytkin täällä kuvitellaan, että olen Possea kuvaamassa.

Humoristinen sarja on Saariluoman mukaan otettu hyvin vastaan.

– Ihmiset ovat kyllä olleet hyvillä fiiliksillä. Olimme vähän aikaa sitten lopettaneet suihkurallin kuvaamisen, kun toisen asunnon ikkunasta huudettiin, että tulkaa tännekin suihkuun. Ja mehän menimme!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

    2. 2

      Turussa Aurajoesta etsityn Juuso-Petterin toinenkin kenkä löydettiin

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      8-vuotiaan isä kuoli onnettomuudessa – syyte: Äiti kavalsi poikansa perinnöstä yli 40 000 €

    5. 5

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    6. 6

      Lauri Markkanen on takonut NBA:n ennätyksen! Chicago Bullsilta hieno kooste ilotulituksesta

    7. 7

      Stukin laboratorionjohtaja Venäjän säteilyilmoituksesta: Rutenium-päästön paikka ja määrä ovat yhä epäselviä

    8. 8

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    9. 9

      Ainutlaatuinen video näyttää Therese Johaugin reaktion – tyly uutinen paljastui hänelle tv-kameroiden edessä

    10. 10

      Uniper aikoo hylätä Fortumin ostotarjouksen – korotusta ei luvassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    4. 4

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    5. 5

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    6. 6

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    7. 7

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    8. 8

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    9. 9

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    10. 10

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    4. 4

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    5. 5

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

    2. 2

      Turussa Aurajoesta etsityn Juuso-Petterin toinenkin kenkä löydettiin

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      8-vuotiaan isä kuoli onnettomuudessa – syyte: Äiti kavalsi poikansa perinnöstä yli 40 000 €

    5. 5

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    6. Näytä lisää