Aune, Oona

Viihde

Kotimaisten jättikeikkojen liput menevät kuin kuumille kiville – yhtä yllättäjää lukuun ottamatta

Julkaistu:

jättikeikat
Kotimaisten artistien jättikonserttien liput käyvät hyvin kaupaksi.
Tänä vuonna Suomessa nähdään melko vähän ulkomaisten superartistien stadion- tai areenakonsertteja.

Sen sijaan isoilla areenoilla bailataan kotimaisten artistien tahdissa.

Siltsu yrittää Cheekejä

Jari Sillanpään 16. elokuuta Olympiastadionilla järjestettävään 50-vuotisjuhlakonserttiin riittää vielä runsaasti lippuja. Megakonsertin katetut katsomopaikat ovat jo loppuunmyydyt, mutta paikkoja on jäljellä sekä kentälle että takakatsomoon.

Keikkajärjestäjän mukaan lippuja on myyty tähän mennessä noin 30 000. Olympiastadionille mahtuu samanaikaisesti 40 000 kuuntelijaa, joten mistään yleisökadosta ei todellakaan voida puhua.

Täysin loppuunmyyty stadionkonsertti on onnistunut tähän mennessä vain yhdeltä suomalaisartistilta, Cheekiltä. Räppäri jatkoi samaa rataa keskiviikkona julkistamansa elokuisen paluukeikan kanssa.

Tampereen Ratinan stadionilla Blockfest-tapahtumassa comebackin tekevän Cheekin konserttipäivän liput myytiin hetkessä loppuun lipunmyynnin alettua torstaina.

Räppiä, rokkia, poppia ja iskelmää areenalla

Myös Elastinen ja Kaija Koo järjestävät loppuvuodesta suuret konsertit Helsingissä Hartwall Arenalla. Elastisen 9. lokakuuta Hartwallilla järjestettävä ELA Show myytiin nopeasti loppuun. Konsertti poiki lisäkonsertin, jonne on enää VIP-paketteja jäljellä.

Kaija Koo järjestää superkonsertin Hartwall Arenalla 5. joulukuuta. Tiistaina iltapäivällä konserttiin oli Lippupisteen mukaan jäljellä enää 120 euron lounge-paketteja sekä 238 euron VIP-paketteja.

Kesän aikana peräti 40 keikkaa takova Haloo Helsinki! on myös vetämässä Hartwall Arenan täyteen faneja. Lokakuun lopussa kaksi konserttia Harwallilla pitävän yhtyeen keikoille on jäljellä enää yli 130 euron lounge-paketteja. Supersuosittu yhtye jää Arena-keikkojen jälkeen vuoden keikkatauolle.

Yllättävä peränpitäjä

Superkonserttien lipunmyynnissä nuoremmat artistit vievät tällä kertaa voiton selvästi. Vesa-Matti Loirin lokakuun alussa Hartwallilla järjestettävä 70-vuotisjuhlakonsertti ei ole lipunmyynnin kannalta suuri menestys. Konserttiin on vielä runsaasti lippuja jäljellä.

Videolla keikkatauolle lokakuun jälkeen jäävä Haloo Helsinki -yhtye kertoo suositun Beibi-kappaleensa videon synnystä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

  3. 3

    Ravitsemusterapeutin jääkaapista löytyy yllättävä folionyytti – ”Tavallaan se on paheeni, rakastan sitä”

  4. 4

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  5. 5

    Nyt puhuu ruman urheiluskandaalin roisto – alkuperäinen suunnitelma oli todella raaka: ”Sillä hetkellä tajusin, mitä olin tehnyt”

  6. 6

    17 kohdan lista: Näillä kysymyksillä ammattilaiset seulovat mahdolliset narsistit muiden joukosta

  7. 7

    Video: Jesse Puljujärvi hurjana NHL-jäillä – mätti uransa ennätyspisteet

  8. 8

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  9. 9

    Kännykkää tavoitellut mies putosi kuusi metriä metroradalle Kontulassa – käveli raidetta pitkin pelastajia vastaan

  10. 10

    Asemiehet hyökkäsivät luksushotelliin Kabulissa ja tappoivat ainakin 5 asukasta – 11 tunnin piinaava piiritys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  2. 2

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  3. 3

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  4. 4

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  5. 5

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  6. 6

    Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

  7. 7

    JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

  8. 8

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  9. 9

    HS: Seksologiksi ryhtynyt ex-pornotähti Satu näkee kaksi isoa ongelmaa suomalaisten seksissä

  10. 10

    Eloisasta lomakohteesta jäi aavemaiset rauniot – katso hyytävät kuvat olympiaisännän suljetusta hiihtoparatiisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  6. 6

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  7. 7

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  10. 10

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

  3. 3

    Ravitsemusterapeutin jääkaapista löytyy yllättävä folionyytti – ”Tavallaan se on paheeni, rakastan sitä”

  4. 4

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  5. 5

    Nyt puhuu ruman urheiluskandaalin roisto – alkuperäinen suunnitelma oli todella raaka: ”Sillä hetkellä tajusin, mitä olin tehnyt”

  6. Näytä lisää