Severi

Viihde

Onko Vesa Keskinen naimisissa vai ei? Soppa vain sakenee

Julkaistu:

Hääfarssi
Kirkkohallituksen piispainkokouksen pääsihteerin mukaan vähintään toisen avioliiton osapuolen on kuuluttava kirkkoon, jos haluaa papin toimittaman vihkimisen.
Kyläkauppias Vesa Keskinen on epätietoinen siitä, onko hän todella naimissa Jane-vaimonsa kanssa. Epäselvyyden syynä on se, ettei Keskinen kuulu kirkkoon, mutta parin vihki luterilainen pappi. Myöskään Jane ei ole luterilaisen kirkon jäsen vaan hän on roomalaiskatolinen.

Vesa Keskisen vihkipappi Jukka Pukkila ei halunnut sunnuntaina kommentoida IS:lle sitä, onko Vesa Keskisen ja Janen avioliitto pätevä. Pukkilan mukaan hän ei tiennyt, ettei Keskinen kuulu kirkkoon.

– Ainoa, mitä tästä haluan oikeastaan sanoa on, että errare humanum est – ihminen on erehtyväinen. Pitääkö erehtyä, että voi olla ihminen, Pukkila sanoi IS:lle.

Kirkkohallituksen piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen kertoo yleisellä tasolla, että vähintään toisen avioliiton osapuolen on oltava kirkon jäsen, jos halutaan pappi toimittamaan vihkiminen.

– Sen lisäksi avioliiton toinen osapuoli voi kuulua mihin tahansa kristilliseen kirkkoon, kuten ortodoksiseen tai roomalaiskatoliseen, Komulainen kertoo.

– Juridinen kysymys on, missä määrin se vihkioikeus, jonka Suomen valtio avioliittolaissa luterilaisille papeille myöntää, on pätevä, pohtii piispainkokouksen pääsihteeri.

Toisin sanoen Keskisen tapausta tulkiten on edelleen epäselvää, onko papin suorittama vihkiminen pätevä.

Jos kumpikaan avioliittoon vihittävistä ei kuulu luterilaiseen kirkkoon, ei heitä voi vihkiä kirkollisesti. Tällöin vaihtoehtona on siviilivihkiminen, jonka jälkeen liitto voidaan siunata kirkossa.

– Ehtona tällöin on, että avioliiton on oltava voimassa, kun se siunataan. Kirkkojärjestyksessä ei sanota, että avioliiton osapuolten pitäisi tällaisessa tapauksessa olla kristittyjä, Komulainen sanoo.

Yllä kuvakooste Vesa Keskisen häistä, joita juhlittiin kaksi viikkoa sitten.

Ota kantaa

Oletko ollut tänä kesänä häissä?

Kyllä 11% En 89%
Ääniä yhteensä 28639

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    2. 2

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    3. 3

      Kohuohituksesta toipunut Kimi Räikkönen myönsi: ”Otti todella päähän”

    4. 4

      Jamie sai vankilatuomion kosketettuaan toista miestä Dubaissa – muista nämä 4 tärkeää sääntöä Arabiemiirikunnissa vieraillessa

    5. 5

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    6. 6

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    7. 7

      Tätä ei moni huomaa! Netflixin kauhuelokuvan mainoskuvaan lipsahti erikoinen moka – löydätkö virheen?

    8. 8

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    9. 9

      Yksin keskellä yötä ulos jätetyn Sherin, 3, katoaminen saattoi ratketa – pikkulapsen ruumis löytyi siltarummusta Texasissa

    10. 10

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    3. 3

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    6. 6

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    7. 7

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    8. 8

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    9. 9

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    10. 10

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    2. 2

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    3. 3

      Kohuohituksesta toipunut Kimi Räikkönen myönsi: ”Otti todella päähän”

    4. 4

      Jamie sai vankilatuomion kosketettuaan toista miestä Dubaissa – muista nämä 4 tärkeää sääntöä Arabiemiirikunnissa vieraillessa

    5. 5

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    6. Näytä lisää