Tenho, Max

Viihde

Näin Mika Pohjosen ja Heidi Pakarisen rakkaus eteni – matonhapsujen kampaamista ja yöllisiä hemmotteluja

Julkaistu:

avoero
Tangoskuningasparina tunnetut Mika Pohjonen ja Heidi Pakarinen eroavat.
Heidi Pakarinen ja Mika Pohjonen tapasivat 1995 Hankasalmella. Heidi oli saapunut paikalle Lavatähti-laulukilpailun kuvausten takia, ja Mika oli paikalla tanssi-illan pääesiintyjänä.

– Minä rakastuin ensisilmäyksellä, Heidi kertoi Ilta-Sanomille heinäkuussa 2013.

Ensimmäisen kerran he juttelivat kuitenkin vasta parin viikon päästä Merikarvialla, kun Mika haki Heidin illan viimeiselle valssille. Molemmilla oli tuolloin omat kuvionsa meneillään, mutta kiinnostus toista kohtaan jäi elämään vahvana.

– Olin Siilinjärven kirjastossa töissä ja löysin Mikan tangolevyn, jota rupesin soittamaan kotona ihan hirveästi, Heidi muisteli.

Kesäkuussa pari kohtasi jälleen tanssien yhteydessä Kuopion Rauhalahdessa, ja tämän jälkeen kaksikko tapaili jo säännöllisesti kulkien asuinpaikkojensa Kuopion ja Lahden väliä.

Joulukuussa 1996 Heidi muutti virallisesti Mikan luokse taloon Lahteen, jossa he ovat nyt 19 vuotta asuneet. Heille syntyi tyttäret vuosina 2005 ja 2007.

Pariskunnan muistetaan kertoneen haastatteluissa, kuinka Heidi hemmottelee keikoilta saapuvaa miestään heräämällä öisin lämmittämään tälle yöpalaa ja antamaan jalkahierontaa, ja että kodin mattojen hapsut on aina kammattu.

– Meillä ei ole kammattu maton hapsuja vuosiin. Ne olivat siistissä rivissä silloin, kun Mika asui vielä yksin. Hapsut näyttivät todella kauniilta ja tekivät minuun vaikutuksen, Heidi kertoi Me Naisille heinäkuussa 2013.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    2. 2

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    3. 3

      Juuso-Petterin etsinnöissä löytyi kadonneelle kuulunut kenkä

    4. 4

      Leikkisä kiipeily päättyi huutoon: Apina puri kahta suomalaista Thaimaan lomakohteessa – rabies-vaarasta ei usein kerrota

    5. 5

      Tekninen vika iski Länsimetron avajaispäivänä – metrojunat pysähtyivät raiteille

    6. 6

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    7. 7

      Tomi Metsäketo ulos joulukonserttikiertueelta – korvaajiksi Waltteri Torikka ja Pete Parkkonen

    8. 8

      Teetkö muihin vaikutuksen? Tällainen naama jää parhaiten ihmisten mieleen

    9. 9

      Suora lähetys juuri nyt: katso Juha Tapion syksyn ainoa konsertti ISTV:ssä!

    10. 10

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    2. 2

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    3. 3

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    4. 4

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    5. 5

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    6. 6

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    7. 7

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    8. 8

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    9. 9

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    10. 10

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    2. 2

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    3. 3

      Juuso-Petterin etsinnöissä löytyi kadonneelle kuulunut kenkä

    4. 4

      Leikkisä kiipeily päättyi huutoon: Apina puri kahta suomalaista Thaimaan lomakohteessa – rabies-vaarasta ei usein kerrota

    5. 5

      Tekninen vika iski Länsimetron avajaispäivänä – metrojunat pysähtyivät raiteille

    6. Näytä lisää