Ursula

Viihde

Heidi Pakarinen ja Mika Pohjonen eroavat – suhteessa kolmas pyörä?

Julkaistu:

ero
Tangopariskuntana tunnetut Mika Pohjonen ja Heidi Pakarinen eroavat.
Tangopariskunta Mika Pohjonen, 41, ja Heidi Pakarinen, 39, ovat eroamassa 20 vuotta kestäneen suhteensa jälkeen. Asiasta kertoi ensimmäisenä Seiska.

Pakarinen vahvistaa Ilta-Sanomille, että ikävä uutinen pitää paikkaansa. Heidi sanoo, että pitkäaikaiseen suhteeseen tuli niin kutsuttu kolmas pyörä.

– En tietystikään ole ollut kärpäsenä katossa, mutta eniten tässä loukkaa se, että kyse on hyvästä ystävästä, Pakarinen kertoo IS:lle.

– Toki tässä vaikuttaa myös se, että oma parisuhde ei ole enää pitkään aikaan voinut hyvin, Pakarinen jatkaa.

20 vuotta yhdessä olleet Pakarinen ja Pohjonen olivat kihloissa, mutta tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että pitkä suhde on tullut lopulliseen päätökseensä.

Pariskunnalla on keskenään kaksi kouluikäistä tytärtä. Erossa Pakariselle onkin tärkeintä, että kaikki etenee lasten kannalta hyvin ja sujuvasti.

Pakarinen valittiin tangokuningattareksi vuonna 2013 ja Mika Pohjonen tangokuninkaaksi vuonna 1992.

Ahkerasti keikkailevalla Pakarisella on edessään kiivastahtinen työkesä.

– Ensi viikolla olen Tangomarkkinoilla. Kyllä minun elämässäni kävi pitkäaikainen haave toteen, kun saan nyt tehdä sitä, mistä olen aina unelmoinut, laulajatar sanoo keikkailuunsa viitaten.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpotin 41,6 miljoonaa meni Savonlinnaan

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    4. 4

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    5. 5

      Vesa-Matti Loirin Joonas-poika avautuu tv:ssä vanhempiensa erosta – jäi ovelle katsomaan, kun isä jätti perheensä: ”Vesku sanoi, että lähden nyt”

    6. 6

      Suomalaisen Veeran, 31, ura alkoi ruotsinlaivoilta – kova työ tuotti tulosta: Voitti Italian valtavan Tanssii tähtien kanssa -tv-kisan

    7. 7

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    8. 8

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    9. 9

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    10. 10

      Suomalaistutkijoilta maailmanlopun visio: Supertekoäly syntyy ennen vuotta 2060 ja tuhoaa meidät kaikki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    4. 4

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    5. 5

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    6. 6

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    7. 7

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    8. 8

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    9. 9

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    10. 10

      Toni Edelmann on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpotin 41,6 miljoonaa meni Savonlinnaan

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    4. 4

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    5. 5

      Vesa-Matti Loirin Joonas-poika avautuu tv:ssä vanhempiensa erosta – jäi ovelle katsomaan, kun isä jätti perheensä: ”Vesku sanoi, että lähden nyt”

    6. Näytä lisää