Severi

Viihde

Ruisrock houkuttelee festarikansaa – tässä syy suosioon

Julkaistu:

Yleisö on kahminut Ruisrock-festivaalille lippuja siihen malliin, että lauantain liput ovat jo päässeet loppumaan.
Tulevana viikonloppuna juhlitaan jälleen Turun Ruissalossa Ruisrock-festivaalilla. Runsas artistikattaus on houkutellut yleisöä siinä määrin, että kaikki lauantain festivaaliliput on loppuunmyyty.

Lauantain päivälippujen lisäksi myös kolmen päivän liput, lauantain sisältävät kahden päivän liput sekä Ruisrockin Artukainen Camping on loppuunmyyty.

Perjantaille ja sunnuntaille on lippuja edelleen tarjolla, mutta Ruisrockin promoottorin Mikko Niemelän mukaan liput hupenevat vauhdilla.

Myös viime vuonna festivaali oli jättimenestys. Yksi syy on varmasti, että aurinko hellii festariyleisöä vuodesta toiseen.

– Meillä on Ruisrock-viikonlopuksi aina aurinko tilauksessa, Niemelä naurahtaa.

– Ja Turussa paistaa aina kesäisin aurinko, promoottori lisää.

Aina jotain uutta

Ruisrock järjestetään tänä vuonna 46:nnen kerran. Niemelän mukaan festarijärjestäjä ei kuitenkaan halua kangistua perinteisiin kaavoihin.

– Ruisrock on vanha, perinteinen festivaali, mutta toisaalta käytämme paljon energiaa siihen, että joka vuosi tarjoamme yleisölle jotain uutta ja ajankohtaista.

– Pyrimme aina parantamaan asioita. Haluamme kehittää festivaalia niin, että kiinnostusta riittää seuraavallekin vuodelle, Niemelä kertoo.

Festivaaleilla esiintyvät tänä vuonna muun muassa brittiläinen Ellie Goulding, yhdysvaltalainen Pharrell Williams, ruotsalaiset Veronica Maggio ja Ola Salo, Mastodon, Public Enemy.

Niemelä itse suosittelee sunnuntaina festivaalin päättävän Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyettä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Max Verstappenin isä sivalsi Ferraria jäätävästi – kritisoi rajusti Räikkösen nostamista palkintopallille!

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Huimaa draamaa F1-kisassa – Räikkönen nousi sittenkin palkintopallille!

    6. 6

      Kuva näyttää pettymyksen hetken – Verstappen joutui nielemään katkeran tappion, Räikkönen hyötyjänä

    7. 7

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    8. 8

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    9. 9

      Usain Bolt nauratti Kimi Räikköstä USA:ssa – juoksijalegenda löysi yhteisen tekijän Kimin kanssa

    10. 10

      Björn Wahlroos tahtoo myllätä perustuslain: käsittelyn pitäisi muistuttaa oikeudenkäyntiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    6. 6

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    7. 7

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    8. 8

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    9. 9

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    10. 10

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    6. 6

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Max Verstappenin isä sivalsi Ferraria jäätävästi – kritisoi rajusti Räikkösen nostamista palkintopallille!

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Huimaa draamaa F1-kisassa – Räikkönen nousi sittenkin palkintopallille!

    6. Näytä lisää