Lapinlahden lintujen Timo Eränkö: ”Olen tuurijuoppo” - Viihde - Ilta-Sanomat

Lapinlahden lintujen Timo Eränkö: ”Olen tuurijuoppo”

Lapinlahden linnuista tuttu Timo Eränkö oli mukana Ylen Korkki kiinni -ohjelmassa. Mitä hänelle nykyään kuuluu?

Timo Eränkö luotsaa nykyään uutta Timo Eränkö Zeppelin -yhtyettä.­

20.6.2015 21:00

Muusikko-kirjoittaja-näyttelijä-keksijä Timo Eränkö, 62, tuli suomalaisille tutuksi yhtenä Lapinlahden linnut -yhtyeen perustajajäsenenä. Eränkö oli viime vuonna mukana Yle TV1:n Korkki kiinni -ohjelmassa, jossa osallistujat tavoittelivat kokonaista vuotta raittiina. Vuoden aikana Eränkö ”repsahti” kerran, mutta niin hän oli etukäteen sanonutkin tekevänsä, kun saa Puujumalat-yhtyeensä uuden albumin valmiiksi.

Heti raittiusvuoden perään Eränkö tarttui Ylen 100 päivää ilman viinaa -haasteeseen, joka päättyi huhtikuun 10. päivä. Haaste sujui hyvin, mutta täysin selvin päin mies ei ole sittemmin pysytellyt.

 Silloin irtisanoudun kaikesta aiemmasta ja annan tietoisesti jonkun eläimen itsessäni hajottaa kaiken ja ryhtyä kuninkaaksi hahmossani.

– Olen nykyään tuurijuoppo. Ryyppykaudet sijoittuvat usein esimerkiksi projektien päättymiseen: koko korttipakka on silloin saatava sekaisin. Silloin irtisanoudun kaikesta aiemmasta ja annan tietoisesti jonkun eläimen itsessäni hajottaa kaiken ja ryhtyä kuninkaaksi hahmossani, Eränkö kuvailee.

– En kyllä suosittele tätä kellekään.

”Krapulat ovat majesteettisia”

Kesäkuun alussa Eränkö kertoi juuri kotiutuneensa kahden viikon reissulta Ateenasta, jossa hän oli ”vapautumassa” saatuaan valmiiksi viimeisimmän projektinsa.

– Sain valmiiksi erään patentin, ja olen taas pari viikkoa ryypännyt – ouzoa kului pullokaupalla. Mutta nyt riittää, tässä lähestyy taas sellaisia tehtäviä, että täytyy jälleen skarpata. Ei ole kiva tehdä töitä krapulassa, Eränkö myönsi.

– Koska minulla on 17-vuotiaan mieli, mutta vanhan miehen kroppa, krapulat ovat majesteettisia. Mutta tällaisen irtioton jälkeen minun on helpompi ja ihanampi ryhtyä taas työhön ja ihan erilaisiin juttuihin.

Eränkö kertoi, että seuraavina projekteina ovat Onnellisuusmittari-näytelmän kirjoittaminen loppuun sekä hänen uuden, Timo Eränkö Zeppelin -yhtyeensä kesällä alkava Korkki auki! -kiertue. Uusi bändi esittää Lapinlahden lintujen ja Puujumalien tuotantoa.

– Seuraavan kerran pääsen vapautumaan varmaan vasta ensi vuoden puolella. On ihanaa vapautua, mutta on ihanaa olla myös selvin päin!

Lapinlahden lintuja kuvattuna vuonna 1999: Pekka Hedrok, Tapio Liinoja, Heikki Salomaa, Timo Eränkö, Matti Jaaranen ja Mikko Kivinen.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?