Uljas

Viihde

Tauski teki oharit pohjalaisyleisölle – ”Voisi vaikka soittaa ja pyytää anteeksi”

Julkaistu:

oharit
Iskelmälaulaja Tauno ”Tauski” Peltonen vaikuttaa kadonneen kuin savuna ilmaan.
Tauski Peltonen ei ilmestynyt perjantaina keikalleen Peräseinäjoen Bar & Cafe Perätupaan. Ei, vaikka täysi tupa odotti kuumeisesti iskelmälaulajan nousevan lauteille.

– Kyllä tämä valitettavasti pitää paikkansa, baarin omistaja Tuula Jaskari huokaa puhelimitse Ilta-Sanomille.

– Asiakkaat odottivat häntä ja minäkin odotin, ihan viimeiseen minuuttiin asti. Ensin ajattelin, että onkohan hän vain myöhässä, mutta sitten aloin ihmetellä että mikähän on, kun häntä ei vain näkynyt eikä hän vastannut edes puhelimeen.

Jaskarin mukaan aloite keikasta oli tullut Peltoselta, josta ei ollut vielä lauantai-iltaan mennessäkään kuulunut mitään.

– Onhan tämä pikkuisen omalaatuista. Ja se meni vielä niin, että hän kauppasi itseään meille kun joku toinen keikka oli kuulemma mennyt mönkään, Jaskari alleviivaa.

– Lupasin sitten ottaa hänet tänne esiintymään, että saataisiin vähän säpinää tänne meidänkin kylille.

Pettyneen baarinpitäjän mielestä moiset oharit eivät tule kuulonkaan.

– Minusta hän saisi jotenkin hyvittää tämän. Minulla paloi kuitenkin lehti-ilmoitukseen rahaa ja tupa tuli täyteen. Osa faneista oli saapunut pitkänkin matkan takaa. Heillehän tämä vasta olikin pettymys, Jaskari manaa.

Hän voisi vaikka soittaa ja pyytää anteeksi.

Vaikka pohjanmaalaiset ovat tunnettuja lujasta luonteestaan, tunnelma kuppilassa säilyi säyseänä.

– Asiakkaat suhtautuivat siihen yllättävän hyvin. Sanoivat vain, että eihän se minun vikani ole, jollei hän saavu paikalle.

Minkälaisia terveisiä haluaisit lähettää Tauskille?

– Hän voisi vaikka soittaa ja pyytää anteeksi. Ja ehkä joku pieni korjaus olisi paikallaan, että saataisiin jotenkin sovittua tämä juttu.

Myöskään Ilta-Sanomat ei onnistunut tavoittamaan Tauski Peltosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    2. 2

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    3. 3

      Internet sekosi Beyoncén kuvasta: ”Onko hän edes ihminen?”

    4. 4

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    5. 5

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Raahen kaksoissurmasta epäiltyä epäillään HIV:n levittämisestä – mahdolliset seksikumppanit voivat olla hengenvaarassa

    7. 7

      Juha Tapion Raija-vaimo avoimena parin suhteesta Annassa: ”Olemme ne laulun kaksi puuta, jotka seisovat erillään”

    8. 8

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    9. 9

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    10. 10

      Poliisi epäilee 18-vuotiaan diilanneen ekstaasia, kannabista ja amfetamiinia alaikäisille Hämeenlinnassa – nuorin ostaja 14-vuotias

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    2. 2

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    3. 3

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    5. 5

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    6. 6

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    7. 7

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    8. 8

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    9. 9

      Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

    10. 10

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    2. 2

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    3. 3

      Internet sekosi Beyoncén kuvasta: ”Onko hän edes ihminen?”

    4. 4

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    5. 5

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    6. Näytä lisää