Auli, Aulikki

Viihde

Jurassic World löi lipunmyyntiennätyksen maailmalla – ei silti voita Suomessa Luokkakokousta

Julkaistu:

Jurassic Park -kulttielokuvan jatko-osa löi lipunmyyntiennätyksiä avajaisviikonloppunaan.
Perjantaina Yhdysvalloissa ensi-iltaan tullut Jurassic World on jatkoa vuonna 1993 ilmestyneelle kulttielokuvalle Jurassic Park. Jurassic World on Jurassic Park -elokuvasarjan neljäs jatko-osa.

Elokuvaa tähdittää Hollywood-näyttelijät Chris Pratt ja Bryce Dallas Howard, ja sen on ohjannut Colin Trevorrow. Alkuperäisen Jurassic Park -elokuvan ohjaajalegenda Steven Spielberg toimii elokuvan tuottajana.

Brittilehti The Telegraphin mukaan Jurassic World löi ennätyksiä olemalla lipputuloiltaan kaikkien aikojen myydyin elokuva ensimmäisten päivien aikana. Elokuvan ensi-illat ovat vaihdelleet maailmanlaajuisesti välillä 10.-12.kesäkuuta.

Ensi-illan jälkeen lippuja on myyty ensimmäisten päivien aikana lehden mukaan peräti 511,8 miljoonan dollarin edestä maailmanlaajuisesti. Yhdysvalloissa lipputulot olivat viikonlopun aikana noin 204,6 miljoonaa dollaria, kansainvälisillä markkinoilla 307 miljoonaa dollaria.

Suomen elokuvasäätiön viimeisimpien tietojen mukaan Jurassic World -elokuvalla oli Suomessa viime viikonlopun aikana yli 39 000 katsojaa.

Toiseksi katsoin elokuva Suomessa tuona aikana oli Entourage, joka tuli myöskin tänä viikonloppuna Suomen ensi-iltaan. Entourage keräsi vain 5000 katsojaa viikonlopun aikana.

Toinen kevään suuri Hollywood-tapaus on ollut Mad Max: Fury Road -elokuva, joka tuli Suomen ensi-iltaan 15. toukokuuta. Kyseinen elokuva keräsi elokuvateattereihin avajaisviikonloppunaan 23637 katsojaa.

Suomen rajojen sisällä Hollywood-elokuvat eivät kuitenkaan pärjää katsojaluvuissa kotimaiselle Luokkakokous-elokuvalle, joka on kerännyt 15. kesäkuuta mennessä peräti 490 865 katsojaa. Elokuva tuli ensi-iltaan 25. helmikuuta 2015.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kahden lapsen isä kuoli hurjassa ulosajossa Salossa – onnettomuuden aiheuttanut teinipoika: ”Meinasin antautua poliisille”

    2. 2

      Lapsettomuudesta kärsivä Satu Taiveaho havahtui erikoisiin oireisiin syksyllä – yllätysraskaus päättyi keskenmenoon

    3. 3

      Pia Lamberg loi menestyksekkään uran alusvaatemallina – Miss Suomi -kruunusta luopuminen ei kaduta: ”Kaikki oli kulissia”

    4. 4

      Valtava läpimurto: Suomalaisyhtyeen kappale ostettiin Game of Thrones -sarjaan – ”Tämä on hullua”

    5. 5

      ”Harvat halusivat tehdä hänen kanssaan töitä” – Alma nousi Idols-kokelaasta supersensaatioksi: Näin hänet saatiin maailmalle

    6. 6

      Nappikuulokkeet korvilla kulkenutta miestä lyötiin takaraivoon Tampereella – rytäkässä katosivat puhelin ja avaimet

    7. 7

      Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

    8. 8

      Lehdenjakaja rysäytti majavan kaatamaan puuhun Tuupovaarassa

    9. 9

      Hennan, 26, oudot raskausoireet paljastuivat syöväksi – odotuksen onni vaihtui järkytykseen: ”Ajattelin, että miten tässä käy”

    10. 10

      Krista Pärmäkoski joutuu jättämään viikonlopun maailmancupin väliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin alkoholilaki muuttuu: Pian voi tilata tuplaviskin, Alko auki pidempään, festareilla ei tarvita kalja-aitauksia...

    2. 2

      Nelosolut tulee kauppoihin maaliskuussa: Katso listasta, kuka äänesti puolesta ja kuka vastaan

    3. 3

      Baba Lybeck kirjatapahtuman lavalla minimekossa – yleisössä ihmeteltiin: yrittikö peitellä näkymiä tyynyllä kesken haastattelun?

    4. 4

      Espoolainen Sami, 26, joutui yllättäen Conan O’Brienin vitsin kohteeksi – miljoonat tv-katsojat näkivät: ”Noinko miehet Suomessa pukeutuvat?”

    5. 5

      Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

    6. 6

      Mikael Jungner eroaa SDP:stä: ”Ei luoteta ihmiseen kauppojen aukiolossa, ei alkoholissa...”

    7. 7

      Kommentti: Pikkuveljeni, alkoholisti

    8. 8

      Tero havahtui itkuun – lastenohjelmia katselleen 3-vuotiaan silmille lävähti järkyttävä yllätys

    9. 9

      Mikä ajaa pornonäyttelijät varhaiseen hautaan? Jo kolmas aikuisviihteen tähti menehtyi kyseenalaisissa olosuhteissa

    10. 10

      Lapsettomuudesta kärsivä Satu Taiveaho havahtui erikoisiin oireisiin syksyllä – yllätysraskaus päättyi keskenmenoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    3. 3

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    4. 4

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    5. 5

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    6. 6

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    7. 7

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    8. 8

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    9. 9

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    10. 10

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kahden lapsen isä kuoli hurjassa ulosajossa Salossa – onnettomuuden aiheuttanut teinipoika: ”Meinasin antautua poliisille”

    2. 2

      Lapsettomuudesta kärsivä Satu Taiveaho havahtui erikoisiin oireisiin syksyllä – yllätysraskaus päättyi keskenmenoon

    3. 3

      Pia Lamberg loi menestyksekkään uran alusvaatemallina – Miss Suomi -kruunusta luopuminen ei kaduta: ”Kaikki oli kulissia”

    4. 4

      Valtava läpimurto: Suomalaisyhtyeen kappale ostettiin Game of Thrones -sarjaan – ”Tämä on hullua”

    5. 5

      ”Harvat halusivat tehdä hänen kanssaan töitä” – Alma nousi Idols-kokelaasta supersensaatioksi: Näin hänet saatiin maailmalle

    6. Näytä lisää