Katri, Kaija

Viihde

MTV antoi suosikkijuontajalle potkut 20 vuoden uran jälkeen

Julkaistu:

Irtisanomisuutiset kantautuivat tänään MTV:n henkilöstölle.
MTV aloitti yt-neuvottelut huhtikuussa. Tuolloin tavoitteena oli 55-75 henkilötyövuoden vähentäminen. Lisäksi uutisten ja urheilun henkilöstö siirretään uuteen yhtiöön, josta vähennetään 40-50 henkilötyövuotta.

Keskiviikkona ensimmäiset irtisanotut saivat kuulla ikäviä uutisia. Irtisanottujen joukossa on muun muassa aiemmin Huomenta Suomessakin työskennellyt Mari Sarolahti.

Sarolahti vahvistaa irtisanomisuutisen Ilta-Sanomille.

– Kyllä, näin henkilöstöjohtajan viestin voi ymmärtää, Sarolahti kertoo.

Sarolahti ei halunnut kommentoida asiaa enempää.

Pitkä ura MTV:llä

Sarolahti ehti tehdä pitkän uran MTV:llä. Sarolahti työskenteli aamuohjelma Huomenta Suomen juontajana lähes 18 vuoden ajan, ennen kuin hän siirtyi MTV:n uutis- ja ajankohtaispuolelle vuonna 2013. Samalla Huomenta Suomen tuotanto siirtyi ulkopuoliselle tuotantoyhtiölle.

Sarolahti kertoi nauttineensa aamujuontajana viettämistään vuosista poistuessaan Huomenta Suomesta vuonna 2013.

– Tämän näytäntökauden viimeinen Huomenta Suomi on tehty. Huomenta Suomen tekijöiden puolesta oikein ihanaa joulua ja hyvää uutta vuotta. Omasta puolestani haluan kiittää näistä kuluneista vuosista Huomenta Suomessa, joita on ollut melkein 18 vuotta, Sarolahti kertoi katsojille.

Siirryttyään uutispuolelle, Sarolahti juonsi muun muassa MTV Uutislive -lähetyksiä. Yhteensä Sarolahti työskenteli MTV:llä 20 vuoden ajan.

Ilta-Sanomat tapasi Sarolahden joulukuussa 2014, kun Huomenta suomi juhli 25-vuotisjuhlaansa. Tuolloin Sarolahti muisteli erään mielenpainuvimmista Huomenta Suomen lähetyksistä olleen kesälähetys, jossa juontajat kokkasivat vieraiden kanssa ulkokeittiössä.

Suomen kesäsäiden ollessa mitä sattuu, oli luvassa välillä kylmääkin kyytiä.

– Eräänä aamuna satoi ja tuuli oikein kunnolla, lämpöasteita oli alle kymmenen. Alpo Rusi oli vieraana ja hän kastui läpimäräksi aamuohjelman aikana. Herrasmiehenä hän ei sanonut mitään, Sarolahti muisteli vuosia aamujuontajana.

– On hienoa, että ohjelma on kestänyt aikaa, Sarolahti mietti poistuttuaan itse ohjelmasta.

Sarolahti tunnetaan myös MTV:n meteorologi Pekka Poudan puolisona. Perheen Sini-koira nähdään kesän aikana kanavan säälähetyksissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

    3. 3

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    4. 4

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    5. 5

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    6. 6

      Egyptin armeija moukaroi moskeijaiskun tekijöitä – tuhosi ajoneuvoja ja asevarastoja

    7. 7

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    8. 8

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    9. 9

      Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

    10. 10

      Sasun haarukkaan tarttui auki rullattu kondomi – opiskelijaruokalan kastikkeesta paljastui ällöttävä yllätys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    4. 4

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    5. 5

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    6. 6

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    7. 7

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    8. 8

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    9. 9

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    10. 10

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

    3. 3

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    4. 4

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    5. 5

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    6. Näytä lisää