80-luvun suosikkibändi riehui aikoinaan urakalla – heittelivät ulostetta ja telkkareita - Viihde - Ilta-Sanomat

80-luvun suosikkibändi riehui aikoinaan urakalla – heittelivät ulostetta ja telkkareita

Anthrax esiintyi Tuska Open Air Festivalissa kesällä 2014.

Anthrax esiintyi Tuska Open Air Festivalissa kesällä 2014.

Julkaistu: 9.6.2015 21:43

Muistelmateos paljastaa metalliyhtye Anthraxin pahimmat sekoilut.

Vuonna 1981 perustettu metalliyhtye Anthraxin alkuperäisjäsen Scott Ian julkaisi muistelmateoksensa Minä ja Anthrax lokakuussa 2014. Teoksesta on nyt julkaistu suomennettu versio.

Bändin jäseninä olivat ensimmäisen levyn julkaisemisen aikaan Neil Turbin, Danny Lilker, Dan Spitz, Scott Ian ja Charlie Benante.

Sittemmin yhtyeen kokoonpano on vaihtunut moneen otteeseen. Vuodesta 2010 eteenpäin yhtyeen jäseniä ovat olleet Scott Ian, Frank Bello, Charlie Benante, Rob Caggiano ja Joey Belladonna.

Anthrax on keikkaillut muun muassa sellaisten suurnimien kuin Metallican, Black Sabbathin, Kissin, Iron Maidenin ja Motörheadin kanssa.

Anthrax on esiintynyt lukuisia kertoja myös Suomessa, viimeksi Tuska-festivaaleilla vuonna 2014.

Bändin suosio kasvoi nopeasti 80-luvun puolivälin jälkeen. Tuolloin bändin jäsenet myös tunaroivat urakalla.

– Perspektiivi katoaa helposti, kun on 23–24-vuotias ja matkustaa ympäriinsä luksusbussilla ja hölmöilee, Ian kirjoittaa teoksessaan.

Eritteiden ja huonekalujen heittelemistä hotellissa

Yksi bändin keksimistä kepposista oli nimeltään piraattihyökkäys. Jatkojuhliin osallistuvat täyttivät hotellihuoneen roskakorin vedellä ja hyökkäilivät hotellihuoneisiin heittäen vettä ympäriinsä.

– Emme koskaan jääneet kiinni, vaikka tuhosimme huoneet, Ian kirjoittaa.

Teoksen mukaan vesileikit eivät olleet pahin pila, mitä bändin jäsenet keksivät. Jossain vaiheessa myös virtsan ja ulosteiden heittäminen astui mukaan kuvioon.

– Heittelimme ulostetta kuin apinat eläintarhassa, kuuluu kirjoitus.

– Joskus olimme hieman ovelampia. Eräs pila oli mennä jonkun huoneeseen, kun hän oli poissa ja p*skantaa roskakoriin. Sitten roskis täytettiin kuumalla vedellä ja lämmitys laitettiin täysille. Kun huoneenhaltija palasi takaisin kuusi, seitsemän tuntia myöhemmin, hän törmäsi heti oven avattuaan ulosteen lämpimään ja kuvottavaan hajuun, tarina jatkuu.

Pahimmissa hotellibileissä bändin jäsenet paiskoivat tavaroita hotellihuoneista ulos kadulle.

– Valaisimet, kelloradiot ja kaikki minkä saimme irti lensivät ikkunasta alas kadulle. Television paiskasimme pihanpuoleisesta ikkunasta parkkipaikalle, Ian kirjoittaa.

Sillä kertaa tarina päättyi poliisien saapumiseen paikalle. Kaksi bändin jäsentä päätyi käsirautoihin, mutta lopulta tilanne selvitettiin puhumalla eikä ketään pidätetty.

Scott Ian harmittelee ja kummastelee teoksessa moneen otteeseen sitä, miten huonosti bändin kaikki jäsenet hän itse mukaan lukien ovat aikoinaan käyttäytyneet.

– Millainen ihminen tekee sellaista? Se on kamalaa. Emme valitettavasti olleet koskaan todistamassa, kuinka käsityömme hedelmiin suhtauduttiin, hän toteaa kirjassa.

Lähde: Scott Ian: Minä ja Anthrax. Like Kustannus Oy Helsinki 2015