Rasmus, Asmo

Viihde

Ruotsin hovi paljasti: Madeleinen raskaus vaikuttaa hääsuunnitelmiin

Julkaistu:

Kuninkaalliset
Ruotsin hovilla on suunnitelman Madeleinen synnytyksen varalle.
Ruotsin hovilla on edessään kiireinen kuukausi: prinssi Carl Philipin ja Sofia Hellqvistin häitä tanssitaan reilun viikon päästä lauantaina ja samoihin aikoihin kuningasperheeseen odotetaan uutta jäsentä, kun prinsessa Madeleinen laskettu aika lähestyy.

Hovi onkin varautunut suuriin tapahtumiin jo hyvissä ajoin etukäteen. Hovin tiedottaja Margareta Thorgren kertoi Espressen-lehdessä suunnitelman olevan valmis, mikäli Madeleinen synnytys osuu samaan aikaan häiden kanssa.

– Tietenkin meillä on suunnitelma, Thorgren kertoi.

Carl Philip ja Sofia vihitään Tukholmassa lauantaina 13. päivä. Hovi ei ole paljastanut Madeleinen tarkkaa laskettua aikaa, mutta sen oletetaan olevan hieman häiden jälkeen. Hovi on kuitenkin varautunut myös aiemmin tapahtuvaan synnytykseen.

– Emme kerro, minkälainen suunnitelma on, Thorgren piti jännitystä yllä.

Thorgenin mukaan voi olla mahdollista, ettei Madeleine osallistu veljensä häihin.

– Kun henkilö on yhdeksännellä kuulla raskaana, voi mitä tahansa tapahtua, Thorgren muistutti.

Vielä torstaina Madeleine osallistui edustustehtäviin yhdessä äitinsä, kuningatar Silvian kanssa. Tuolloin Madeleine päivitti myös tuoreen profiilikuvan, jossa hän näytti hyvinvoivalta.

Myös Thorgren kertoi raskauden sujuneen mutkattomasti ja Madeleinen voinnin olevan edelleen hyvä.

– Hän voi hyvin, Thorgren vahvisti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

    2. 2

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    3. 3

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    4. 4

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    5. 5

      Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

    6. 6

      Matt Damon avasi suunsa Harvey Weinsteinista: ”Tiesin hänen olevan k-sipää”

    7. 7

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    8. 8

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    9. 9

      Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

    10. 10

      Huippulupaus kaatoi kaljaa pikkukylässä kaksi viikkoa sitten, nyt miljoonat tunnistavat hänet – ”Mitä tähän sanoisi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    3. 3

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    4. 4

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    5. 5

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    6. 6

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    7. 7

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    8. 8

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    9. 9

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    10. 10

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

    2. 2

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    3. 3

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    4. 4

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    5. 5

      Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

    6. Näytä lisää