Viihde

Miksi kahden levyn Sanni on mukana Vain elämää -sarjassa? Näin tuottaja vastaa

Julkaistu:

Vain elämää
Nuoren artistin valinta supersuositun ohjelman neljännelle tuotantokaudelle on herättänyt ihmetystä.
Kulttisuosion saavuttaneen Vain elämää -ohjelman uusi artistikattaus julkistettiin tänään tiistaina. Anssi Kela, Maija Vilkkumaa, Pave Maijanen, Vicky Rosti ja Antti Tuisku kuuluvat kokeneeseen kaartiin, kun taas VilleGalle ja Sanni edustavat tuoreempia artistinimiä.

Vain elämää -ohjelmassa on tähän asti totuttu näkemään koko kansan tuntemia tähtiä, joilla on marssittaa estradille pitkä liuta listahittejä. Ohjelman vastaava tuottaja Anssi Rimpelä paljasti IS:lle vuonna 2012, että jo tuolloin sopivan artistien löytymisessä ohjelmaan meni kauan aikaa.

– Sellaisia artisteja, joilla oikeasti on seitsemän todella kovaa hittiä, on oikeasti aika vähän, Rimpelä sanoi tuolloin.

Nyt valituista artisteista vastikään toisen levynsä julkaisseelta Sannilta, 22, on toistaiseksi julkaistu seitsemän singleä. Listasijoitusten perusteella vain kahta niistä voi huoletta kutsua todelliseksi hitiksi. Tätä taustaa vasten ei ole mikään valtaisa yllätys, että Sannin valinta on synnyttänyt säpinää ja ihmetystä varsinkin sosiaalisessa mediassa.

– Eiks se oo ihan mahtavaa! Musta tällainen vastaanotto on ihan mahtava, Rimpelä huudahtaa nyt IS:lle.


– Mun tekisi mieli sanoa, että Sanni on mukana, koska mä halusin hänet mukaan. Toisin kuin eduskunta tai hallitus, tämä meidän tuotantotiimi on diktatuuri, joka toteuttaa asioita parhaaksi katsomallaan tavalla. Päätökset tehdään pienellä porukalla.

Rimpelän mukaan Sannin kohdalla päätös valinnasta ei ollut kuitenkaan helppo.

– Ei se helppo päätös ollut. Tiedettiin etukäteen, että se tulee herättämään ihmetystä, tuottaja myöntää.

– Mutta kukin ansaitsee sen minkä ansaitsee, ja me olemme nähneet hänelle paikan tässä ohjelmassa.

– Miksi Sanni on mukana? Se jääköön salaisuudeksi, joka paljastetaan vasta syksyllä telkkarissa, Rimpelä sanoo salaperäisesti.

Ota kantaa

Oliko Sanni hyvä valinta Vain elämää -ohjelmaan?

Kyllä 35% Ei 38% Se jää nähtäväksi 27%
Ääniä yhteensä 71590

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt