Severi

Viihde

Hanna Kärpänen: ”Heikki soitti eilisyönä itku silmässä”

Julkaistu:

Kohusuhde
– En uskaltaisi enää palata Heikin luo, vaikka haluaisinkin, sanoo pahoinpitelystä epäillyn asianajajan Heikki Lampelan naisystävä Hanna Kärpänen.
Viime lauantaina asianajaja Heikki Lampelan huvilasaarella syntynyt kärhämä on edennyt poliisitutkintaan.

Lampelan epäillään pahoinpidelleen naisystäväänsä Hanna Kärpästä, mutta osapuolten tarinat tapahtumista ovat olleet monilta osin eriäväisiä – esimerkiksi teräaseen käyttöä koskien.

Ilta-Sanomat tavoitti Hanna Kärpäsen keskiviikkona. Kärpänen ja Lampela ovat seurustelleet noin vuoden verran. Suhde on ollut myrskyisä ja pari on vuoden aikana ehtinyt erota ja palata yhteen muutamaankin otteeseen.

Onko suhteellanne vielä tulevaisuutta, Hanna Kärpänen?

– No tuota... Sanotaan näin, että en uskaltaisi palata Heikin luo, vaikka haluaisinkin. Se oli niin järkyttävä kokemus, kun henki oli niin lähellä lähteä. Sellaisen jälkeen on vaikea palata sellaisen ihmisen luo, Kärpänen sanoo.

– Mutta eiväthän tunteet tietenkään kuole kovin nopeasti, kun on ollut jonkun kanssa pitkän aikaa yhdessä. Esimerkiksi eilisyönä Heikki soitti minulle itku silmässä ja sanoi, ettei saa unta ilman minua vierellä.

Mutta eiväthän tunteet tietenkään kuole kovin nopeasti, kun on ollut jonkun kanssa pitkän aikaa yhdessä.

Kärpänen kuitenkin sanoo, että hänen on vaikea enää luottaa Heikkiin.

– Osaahan Heikki käyttäytyä, mutta aina toisinaan hänen kanssaan tulee eteen tällaisia vaaratilanteita, eikä niistä yhtään tiedä, milloin jotain pahaa tapahtuu. Se voi tapahtua vuoden päästä tai huomenna, mutta joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin tulee taas jokin vaaratilanne.

– Siksi todellakin toivon, että jollain tavalla pääsisimme eroon toisistamme.
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  2. 2

    Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

  3. 3

    Valtavat liekit nielaisivat rakennuksen Helsingissä – ”Ei se itsestään pääse palamaan”

  4. 4

    Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

  5. 5

    Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

  6. 6

    Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

  7. 7

    Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

  8. 8

    Trumpilta jälleen täyslaidallinen kansallislaulun aikana polvistuneille pelaajille – sponsorit hermostuneita tilanteeseen

  9. 9

    Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

  10. 10

    Talven ensimmäinen jäihin menijä pelastettiin Kemistä – ”Miten pyörällä on voinut päästä järvelle”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  2. 2

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  3. 3

    Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

  4. 4

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  5. 5

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  6. 6

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  7. 7

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  8. 8

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  9. 9

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  10. 10

    Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  9. 9

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  10. 10

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  2. 2

    Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

  3. 3

    Valtavat liekit nielaisivat rakennuksen Helsingissä – ”Ei se itsestään pääse palamaan”

  4. 4

    Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

  5. 5

    Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

  6. Näytä lisää