Aune, Oona

Viihde

Ismo Leikola: Nämä vitsit uppoavat amerikkalaisyleisöön, mutta eivät suomalaisiin

Julkaistu:

koomikko
Koomikko Ismo Leikola on kiertänyt koko kevään Yhdysvalloissa keikkailemassa.
Ismo Leikola on kiertänyt Yhdysvalloissa keväällä kuuden viikon ajan. Leikolan Amerikan-valloitus on miehen mukaan sujunut hyvin ja syksyllä hän palaa takaisin rapakon taakse keikkailemaan.

Amerikkalaisyleisön huumorintaju on koomikon mielestä yllättävän samankaltainen kuin suomalaistenkin.

– Ehkä kielimuuri on se huumorin eroavaisuus. Se on ihan fakta, että tietyt asiat toimivat paljon paremmin toisella kielellä kuin toiset. Esimerkiksi Amerikassa olen naureskellut monille heidän oudoille sananlaskuilleen, mutta Suomessa nämä vitsit eivät avautuisi yhtään, Leikola kuvailee.

Suomalainen aksentti on eksoottinen

Leikola sanoo suomalaisen aksenttinsa herättävän hilpeyttä amerikkalaisissa. Sujuvaa englantia puhuva koomikko sanoo, ettei väännä mitään rallienglantia, mutta ulkomaalaisen yleisön korvaan aksentti saattaa kuulostaa todella erikoiselta ja jopa eksoottiselta.

– Amerikassa jengi on tottunut jo esimerkiksi saksalaiseen aksenttiin, mutta kun lavalle astelee suomalainen outoine aksentteineen, on jengi ihan ihmeissään, että mikäs ukko tämä on. Meistä suomalainen tapa ääntää englantia on vähän juntti, mutta amerikkalaiset näkevät sen ihan eri tavalla, hän sanoo.

– Siinä on sitten sekin, että ihmisiä naurattaa kuunnella juttuja hassulla aksentilla ehkä puoli tuntia, mutta jokainen suomalainen voi miettiä miltä tuntuu, kun kuuntelee jonkun puhuvan tosi huonoa suomea, niin ei sitä kauhean kauan jaksa kuunnella.

Omaa huumoriaan melko omalaatuiseksi kuvaileva koomikko sanoo parhaimpien juttuideoiden syntyvän arjen oivalluksista.

– Mun huumori ei ole muutenkaan sitä tyypillistä huumoria. Äly voi välähtää missä päässä tahansa, ja joskus se välähtää alapäässä. Välttelen aina kliseitä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    3. 3

      Bussi jumittui poikittain Itäväylälle, liikenne osittain poikki – ”Jonkinlaista u-käännöstä siinä on yritetty”

    4. 4

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    5. 5

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    6. 6

      Lotossa yksi täysosuma – tässä oikeat numerot

    7. 7

      Putous alkoi! Tässä ovat uudet sketsihahmot – kuka on suosikkisi?

    8. 8

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    9. 9

      Teatteriesitys keskeytettiin Tampereella – AL: Näyttelijä sai sairauskohtauksen

    10. 10

      Nousiko Putous-ensikertalaisen hahmo ennakkosuosikiksi? Balettiasuun pukeutunut pikkutyttö naurattaa somessa: ”Ihan ykkönen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    3. 3

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    4. 4

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    8. 8

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    9. 9

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    10. 10

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    3. 3

      Bussi jumittui poikittain Itäväylälle, liikenne osittain poikki – ”Jonkinlaista u-käännöstä siinä on yritetty”

    4. 4

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    5. 5

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    6. Näytä lisää