Severi

Viihde

Kari Tapion poika Joona Jalkanen muistelee vanhempiaan: Pia-äiti ei luopunut edes isän tuhkakupeista

Julkaistu:

Joona Jalkanen on koonnut voimiaan Lapissa raskaiden viikkojen jälkeen. Äidin ja isän muisto tuo voimaa arkeen.

MANAGERI Joona Jalkasen
puhe pulppuaa jo hieman iloisemmalla sävyllä kuin vielä muutama viikko sitten. Tuolloin Joonan harteilla olivat hänen äitinsä Pia Viheriävaaran hautajaisten järjestelyt.

– Sen jälkeen lähden Ylläkselle rauhoittumaan ja keräämään voimia, Joona kertoi runsas kuukausi sitten IS:lle.

Vaikka Joona vetäytyi Ylläkselle, hän hoiti managerin työtään ja tulevia projekteja. Joona kertoo pystyneensä työpuheluista huolimatta nollaamaan tilanteensa.

– Hoidin Lapissa työasioita, omaa päätäni ja sain ensimmäistä kertaa myös nukuttua kunnon yöunia, hän kertoo.

Joonan, Jirin ja Jani Jalkasen äiti ja laulaja Kari Tapion Pia-leski menehtyi äkillisesti huhtikuun alussa. Joona oli se, joka löysi äitinsä kotoa elottomana. Päivittäin Pian kanssa puhelinyhteydessä ollut Joona hermostui, kun äiti ei vastannut lukuisista yrityksistä huolimatta puhelimeen. Joona lähti äidin luo.

– Avasin äidin kotioven ja näin hänet istumassa tuolilla pää polvissa. Ajattelin, että okei, hän on nukahtanut. Totuus paljastui aika nopeasti, kun menin hänen luokseen. Tajusin, että äiti oli kuollut, Joona Jalkanen kertoi IS:ssa runsas kuukausi sitten.

KAUNIS Haukilahden-talo jäi Pian kuoleman jälkeen tyhjäksi, mutta muutama viikko kuoleman jälkeen talossa kuului jälleen puheensorina. Hautajaisvieraita tervehti kaunis koti lukuisine tavaroineen. Esillä oli edesmenneen laulajan Kari Tapion henkilökohtaisia tavaroita, joista Pia ei ollut missään vaiheessa raaskinut luopua.

Tuhkakupeissakin oli vielä jäljellä Kari Tapion piiput.

– Äidin kirkkohautajaisten jälkeen siirryimme saattoväen kanssa vanhempiemme taloon. Meitä oli noin sata ihmistä, ja muun muassa Reijo Taipale lauloi illan aikana kolme kappaletta, Joona kertoo.

– Säestimme veljiemme kanssa Reijoa ja hän esitti kappaleet Tähdet meren yllä, Hopeinen kuu ja Meren kuisketta. Kirkossakin laulaneet Saska Helmikallio ja Johanna Iivanainen kunnioittivat äidin muistoa omilla esityksillään, Joona kertoo uskoen, että äiti olisi pitänyt muistojuhlasta.

– Ilta oli täynnä rakkautta, iloa ja mukavia muistoja. Kunnioitimme sekä muistelimme molempia vanhempiamme. He eivät olisi halunneet, että suremme itsemme apatiaan. Tilaisuudessa yhdistyikin rakkauden lisäksi riemu, suru ja kaipaus heitä molempia kohtaan, Joona sanoo.

Joona uskoo hautajaisten ja sen jälkeisen muistotilaisuuden olleen juuri hänen äitinsä näköiset; illan aikana esiintyneet artistit lauloivat nimenomaan Pian lempikappaleita.

Joona Jalkanen kertoo, että äidin uurna laskettiin rakkaan aviomiehen viereen 6. toukokuuta.

JOONAN puhuessa äidistään ja isästään äänestä aistii kaipuuta ja suurta rakkautta.

– Rakkaus heitä kohtaan ei häviä koskaan. Suru on vielä suuri, mutta ymmärrän sen ajan kanssa muuttavan muotoaan. Isä ja äiti olivat ihania ihmisiä, he olivat hauskoja ja heitä yhdisti huumori, joka välittyi myös meille, Joona kertoo.

Nyt Joona sanoo veljesten jatkavan elämää siten, kuten vanhemmat olisivat toivoneet.

– Meidän tulee pitää rivit kunnossa, eli elämä jatkuu musiikin parissa. Kiertuekeikoilla muistelemme vanhempiamme sekä kaikkia niitä hauskoja hetkiä, joita olemme saaneet heidän kanssaan kokea iloineen ja suruineen, Joona summaa.

– Totta kai olen suruissani siitä, etten voi enää päivittäin soittaa äidille ja raportoida tekemisistämme. Minun on opittava ymmärtämään ja tavallaan osattava iloita siitä, että äiti on nyt isän luona. Sinne hän halusi koko ajan isän kuoleman jälkeen, Joona sanoo.

JOONAA ja hänen veljiään pitävät kiireisinä keikat, kiertueet ja Pieksämäen läheisyyteen perustettava, Kari Tapion nimeä kantava areena. Syyskuun lopulla avattavassa kokonaisuudessa on myös Kari Tapion hittikappaleen nimen saanut Paalupaikka-tanssiravintola sekä vanhojen veturitallien remontoituihin tiloihin perustettava Kari Tapion urasta kertova museo. Areenahankkeen idean takana ovat paikallinen musiikkivaikuttaja Juse Venäläinen sekä Joona Jalkanen.

– Ajatus syntyi kolmisen vuotta sitten. Äiti oli innoissaan isälle suodusta huomionosoituksesta. Äiti keräsikin isän uran aikana käyttämiä esiintymisasuja sekä kulta- ja platinalevyjä tulevaan museoon. Pia oli vahvasti mukana tässä projektissa, Joona kertoo.

Pia ei kuitenkaan raaskinut luopua Kari Tapion kaikista henkilökohtaisimmista tavaroista kuten piipuista, mutta ehkä nekin saadaan nyt museoon.

– Syyskuussa valmistuva kokonaisuus on mielestäni hieno kunnianosoitus niin isälle kuin äidillenikin, Joona Jalkanen päättää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    2. 2

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    3. 3

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    4. 4

      Aluksensa kadottanut sukeltaja ui 7,5 kilometriä turvaan – nelimetrinen tiikerihai kiritti vierellä

    5. 5

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    6. 6

      Kommentti: Tosi vihainen Nalle

    7. 7

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    8. 8

      Uutuuskirja: Uutislegenda Arvi Lindin poika kuoli onnettomuudessa vain 4-vuotiaana – ”Katastrofi, josta ajattelee, että siitä on mahdotonta selvitä”

    9. 9

      Mitä ihmettä Saara Aallon Instagram-tilillä tapahtuu? Fanit villiintyivät salaperäisestä videosta

    10. 10

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    3. 3

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    4. 4

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    5. 5

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    6. 6

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    7. 7

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    8. 8

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    9. 9

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    10. 10

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    2. 2

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    3. 3

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    4. 4

      Aluksensa kadottanut sukeltaja ui 7,5 kilometriä turvaan – nelimetrinen tiikerihai kiritti vierellä

    5. 5

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    6. Näytä lisää