Tommi Korpela on tehnyt rooleja jo yli 20 vuotta – mutta onko mies muuttunut? Katso kuvat! - Viihde - Ilta-Sanomat

Tommi Korpela on ahkeroinut rooleissa jo yli 20 vuotta – mutta onko mies muuttunut? Katso kuvat!

Tommi Korpela on tehnyt pitkä uran televisiossa, teatterissa ja elokuvissa. Katso kuvat vuosien varrelta!

2007: Tommi urakoi peräti neljässä elokuvassa: Raja 1918, Ganes, V2 – Jäätynyt enkeli ja Miehen työ. Viimeksi mainittu toi hänelle Jussi-patsaan. Tummien perhosten koti -elokuvakin oli jo tulossa ensi-iltaan.­

23.5.2015 9:15

Napamiehet, viimeinen jakso la Nelonen klo 19.30 ja Klikkaa mua, ti 26.5. alkaen Ava klo 21.00

Tommi Korpela, 46, tuli tunnetuksi 1990-luvulla Q-teatterin monista näytelmistä, esimerkiksi Skavabölen pojista. Hän esitti myös nimiroolin tv-sarjassa Nortia.

1993: Tommi Korpela opiskeli Teatterikorkeakoulussa ja näytteli Q-teatterin kiitetyissä näytelmissä, muun muassa Skavabölen pojissa.­

Tommi valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 1995, ja kuului Julmahuvi-ryhmään yhdessä Janne Reinikaisen, Jukka Rasilan, Petteri Summasen ja Jani Volasen kanssa.

1998: Julmahuvi-ryhmä eli Tommi Korpela, Jani Volanen, Janne Reinikainen, Jukka Rasila ja Petteri Summanen.­

Julmahuvi-ryhmä teki paljon tv-komediaa. Sen tunnetuimmat tuotannot ovat Joyboys Story, joka voitti pronssia Montreux’n Kultaisen ruusun festivaaleilla 1997, huippusuosittu sketsisarja Studio Julmahuvi 1998 ja Ihmebantu-sarja 2009.

2011: Klikkaa mua -tv-sarjassa Tommin kanssa näytteli muun muassa Pirjo Lonka.­

Kymmeniä rooleja

Teatterityön ohella Tommi Korpela on ehtinyt tehdä useita tv-sarjoja ja paljon elokuvarooleja. Tv-sarjoihin kuuluvat muun muassa Firma (2005), Kenraali Pancho & Pojat Pohjoiskalotilla (2010–) ja Klikkaa mua (2011).

2007: Rooli miesprostituoituna toi Tommi Korpelalle Jussi-patsaan.­

Hänen elokuvistaan muistetuimpia on vuonna 2007 ensi-iltansa saanut Miehen työ. Aleksi Salmenperän ohjaama tarina kertoi miesprostituoidusta, ja Tommi Korpela voitti pääroolista Jussi-patsaan. Muita muistettuja elokuvia ovat esimerkiksi Raja 1918 (2007), Tummien perhosten koti (2007), Rare Exports (2010) ja Puhdistus (2012).

2008: Tummien perhosten koti -elokuva perustuu Leena Landerin romaaniin.­

Tällä hetkellä Tommi esiintyy televisiossa komediasarjassa Napamiehet ja myös Klikkaa mua -sarja alkaa uusintana. Näyttelijä on mukana syksyllä ensi-iltaan tulevassa Kätilö-elokuvassa, joka pohjautuu Katja Ketun romaaniin.

2015: Napamiehet-tv-sarjan pääosissa ovat Janne Reinikainen ja Tommi Korpela.­

Tommi Korpela ja näyttelijä Elina Knihtilä asuvat avoliitossa ja heillä on poika.

2015: Tommi Korpelalla on jo mittava ura tv-sarjoissa, elokuvissa ja teatterissa. Hänellä on poika avopuolisonsa Elina Knihtilän kanssa.­

Katso kaikki tv-ohjelmatiedot sivulta Iltapulu.fi!

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?