Katri, Kaija

Viihde

Kommentti: Entä jos PKN:n kappale olikin vain huono?

Julkaistu:

näkökulma
Pertti Kurikan Nimipäivien putoaminen ei ehkä johtunutkaan siitä, ettei muu Eurooppa ymmärtänyt meitä, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimittaja Mia Paavonen.
Pertti Kurikan Nimipäivien tie tyssäsi semifinaaleihin. Osa yllättyi tuloksesta vilpittömästi, toiset huomauttivat arvanneensa tuloksen jo heti helmikuun UMK-finaalin jälkeen.

Välittömästi tiistai-illan tuloksen jälkeen perinteinen ja sosiaalinen media älähtivät yhdessä kuorossa, ettei Eurooppa vain ollut valmis meihin.

Reaktio on tietysti luonnollinen, mutta se muistuttaa minusta hieman sitä baarista seuraa etsivä sinkkua, jota ei yhdestä silmäniskusta huolimatta tultukaan iskemään. Looginen selityshän on tietysti se, että olen vain niin hyvännäköinen, ettei vastapuoli kertakaikkiaan uskaltanut lähestyä.

Ja se muu Eurooppa. Nehän lähtivät tietysti sliipattujen, huippuunsa tuotettujen ja tylsien viisujen matkaan. Vähän kuin baarissa se kiinnostava tyyppi, joka lähtikin jonkun silikonibimbon tai lihaskimpun matkaan.

Näin on tietysti lohduttavaa ajatella, mutta mitä jos edes hetkeksi raotetaan ovea sille mahdollisuudelle, ettei Aina mun pitää -kappale vain yksinkertaisesti ollut tarpeeksi hyvä? Miljoonille katsojille bändi näyttäytyi väin rääkyvänä räminänä, joka onneksi loppui nopeasti. Valtavasta mediahuomiosta huolimatta iso osa katsojista näkee ja kuulee esitykset ensimmäistä kertaa lähetyksessä, ja päättää melko nopeasti haluaako kuulla kappaletta enää koskaan uudelleen.

Vastalauseeksi on tietysti euroviisuissa aina helppo huudella, etteivät ne muutkaan biisit hyviä olleet. Entä mitä jos eurooppalaisten mielestä muut biisit olivat oikeasti vain paljon parempia? Viisuesityksen on oltava niin hyvä, että se saa tarttumaan luuriin. Monihan saattoi jopa pitää sympaattisia suomalaispunkkareita ihan hauskana juttuna, mutta harva levittelee arvokkaita roposiaan ihan kivalle. Sen arvokkaan puhelinäänen saa vain yksi tai kaksi ehdottominta suosikkia. On vaikea kuvitella, että näin vaikeasti lähestyttävä kappale olisi monellekaan ensikuulemalla se kovin suosikki. Eikä näköjään ollutkaan.

Pilasiko Itä-Eurooppa kaiken?

Jossittelu on toki mukavaa, joten PKN:n heikosta menestyksestä voi syyttää myös Itä-Eurooppaa, joka oli tiistain semifinaalissa erittäin hyvin edustettuna. Sieltä tulee harvoin ääniä Suomelle, ja maat tuppaavat muutenkin usein äänestämään sovinnaisia balladeja ja toisiaan. Musiikkikulttuuri ylipäätään on melko kaukana omastamme. Ehkä torstain 2. semifinaalissa olisi ollut Suomen kannalta paremmat asetelmat, sillä äänestämässä olisivat olleet mm. ruotsalaiset, britit, saksalaiset, islantilaiset ja norjalaiset. Ehkä, ehkä ei. Ehkä hekin olisivat arvostaneet bändiä, mutta jättäneet silti äänestämättä, koska joukossa on parempiakin biisejä, joille antaa rahansa.

Mitä Pertti Kurikan nimipäivät sitten teki väärin? Ei yhtikäs mitään. He edustivat tyylikkäästi omina itsenään ja tekivät ylpeästi omaa juttuaan. Kaikki kunnia siitä hienolle bändille! Yhtyeelle itselleen viisureissu on ollut varmasti lottovoitto. Bändi, ja siinä sivussa tietysti myös Suomi ja kehitysvammaiset, saivat valtavasti näkyvyyttä kansainvälisessä mediassa. Eikä mikään bändi varmasti laita pahakseen satojen miljoonien tv-yleisöä. Parannettiinko tällä kehitysvammaisten asemaa esimerkiksi juuri Itä-Euroopassa? Tuskin.

Finaalipaikka ei ole mahdottomuus

Mutta mitä väliä on jatkoon pääsyllä, jos saimme nyt kuitenkin viestimme edes jotenkin läpi? Kilpailun ystäville sillä on merkitys. Moni toivoisi, että Suomi lähettäisi kisoihin oikeasti hyvän biisin, jolla olisi mahdollisimman hyvät saumat menestyä. Semifinaalissa 16:sta esityksestä jatkoon pääsee 10, eli aivan toivoton tehtävä jatkoon pääsy ei ole. Viimeisen 10 vuoden aikana Suomi on jäänyt finaalikelkasta vain kolmesti. PKN mukaan luettuna neljästi. Itse esimerkiksi uskon, että jollakin toisella UMK-finalistilla olisi voitu finaaliin päästäkin. Pelkkä statement ei riitä, kun kappaleen pitää temmata mukaansa.

Ja kyllä, finaaliin pääsy ja siellä hännille jäänti on parempi kuin koko finaalista tippuminen. Kysykää vaikka artisteilta, esiintyisivätkö he mieluummin kerran vai kaksi kertaa sadoille miljoonille?

Mitä tästä nyt sitten jäi käteen? PKN:n UMK-voiton jälkeen monet julistivat varmaa voittoa, koska Lordikin voitti erikoisuudella. Ja Itävallan parrakas nainenkin! Molemmat kuitenkin voittivat myös hyvällä biisillä. Ehkä tämä Lordi-myytti nyt on murrettu, ja ensi talvena UMK:ssa voidaan keskittyä temppujen sijaan oikeasti hyvän biisin löytämiseen.

Ota kantaa

Petyitkö, kun Pertti Kurikan Nimipäivät ei päässyt euroviisujen finaaliin?

Kyllä 25% Ei 75%
Ääniä yhteensä 14662

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

    2. 2

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    3. 3

      Yksi kuva kertoo, miksi valkohäntäpeurojen kanta kasvaa nopeasti – Arto ikuisti näyn keittiön ikkunasta

    4. 4

      17 hurjaa sekuntia saivat hiihtolegenda Harri Kirvesniemen pyörittelemään päätään – ”En muista nähneeni tuollaista”

    5. 5

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    6. 6

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    7. 7

      USA:n ulkoministeri Rex Tillerson ei lähetä korkeimpia virkamiehiään Intiaan – CNN: Syynä Ivanka Trump

    8. 8

      Karu ennuste: Sadealue toisensa jälkeen jyrää yli Suomen

    9. 9

      Suomalainen Ville osti kahden miljoonan taalan aterian – ja antaa sen pois

    10. 10

      Idolsista pudonnut Tiia murtui kyyneliin – paljasti itkuisena, mikä harmitti eniten: ”Mitähän mulle nyt tapahtuu?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    2. 2

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    3. 3

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    4. 4

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    5. 5

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    6. 6

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    7. 7

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    8. 8

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    9. 9

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    10. 10

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

    2. 2

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    3. 3

      Yksi kuva kertoo, miksi valkohäntäpeurojen kanta kasvaa nopeasti – Arto ikuisti näyn keittiön ikkunasta

    4. 4

      17 hurjaa sekuntia saivat hiihtolegenda Harri Kirvesniemen pyörittelemään päätään – ”En muista nähneeni tuollaista”

    5. 5

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    6. Näytä lisää