Ursula

Viihde

Manageri elämäkerrassaan: Dingo holtiton raha-asioissa – 60 000 markan lasku sanaharkan takia

Julkaistu:

Kohuelämäkerta
Manageri Lasse Norresin elämäkerran mukaan Dingon jäsenten rahankäyttö oli holtitonta.
Suomalainen musiikkivaikuttaja Lasse Norres kertaa tuoreessa elämäkerrassaan muistojaan menestysbändi Dingon managerina.

Dingon suosio oli huipussaan vuosina 1984–1986. Tuohon aikaan bändillä ei ollut puutetta rahasta tai ammattiylpeydestä.

Norres muistelee kirjassaan erityisesti Dingon jäsenten holtitonta rahankäyttöä. Norresin kirjan mukaan bändissä oli tuolloin vain yksi jäsen, joka tajusi edes jotain rahasta. Tämä jäsen oli Dingon kosketinsoittaja Pete Nuotio.

Nuotio oli Norresin sanojen mukaan myös bändin ainoa jäsen, jonka kanssa Norresilla tuli ajoittain selvää sanaharkkaa.

– Minun ja Nuotion välillä käytiin ajoittain erittäin kovaa sananvaihtoa. Hän näki minussa pahan kapitalistin ja epäluotettavan k*sipään. Minulle näyttäytyi puolestaan tekopyhä, selkään puukottava kommari, Norres kirjoittaa.

60 000 markan lasku

Eräs pahimmista Norresin ja Nuotion välisistä riidoista käytiin, kun Juha ”Lido” Salonen oli myynyt Dingon esiintymään yksityisfirman kesäjuhliin Kulosaareen 30 000 markalla. Nuotio raivostui tästä.

– Luuleeko tämä miljonääri, että olemme jotain leikkikaluja? Me olemme vakavasti otettava bändi. Ei meitä voi myydä millekään miljonäärille tuolla tavalla. Hehän luulevat, että he voivat ostaa koko maailman. Minun maailmankatsomukseni mukaan tätä keikkaa ei voi missään tapauksessa tehdä, Nuotio sanoi tuolloin Norreksen kirjan mukaan.

Nuotiolle selitettiin juurta jaksain, että keikan peruminen tarkoittaisi, että he joutuisivat maksamaan sovitun summan tuplana takaisin. Edes 60 000 markan lasku ei kääntänyt Nuotion päätä, eikä keikka koskaan toteutunut.

”Jätkät teillä tietämättömillä”

Dingo soitti toistaiseksi viimeisen keikkansa lokakuussa 1986.

Yhtyeen oli määrä äänittää kolmas studioalbuminsa valmiiksi talvella 1986, mutta tuohon aikaan bändin jäsenissä ei ollut enää minkäänlaista kuria tai kunnianhimoa jäljellä.

– Mieleeni tulee muun muassa buukkauksemme RTÉ Televisionin The Late Late Show’hun, joka oli Irlannin katsotuin tv-ohjelma. Meidän piti olla ohjelman päävieras ja -esiintyjä, mutta bändin jätkät olivat teillä tietämättömillä - kuka missäkin Guinness-pintti kädessään, yhtyeen laulaja Pertti ”Nipa” Neumann muistelee teoksessa.

Kuunaama – tarinoita tähdistä. Lasse Norres 2015, Mistake Media Oy julkistettiin maanantaina 18.5.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    2. 2

      Hiljaiset haaksirikkoiset kelluivat Vitträskin järvellä – pariskunta huomasi oudon näyn

    3. 3

      Kaksivuotias jäi autoon – samoin autonavain ja kotiavain

    4. 4

      Ringa Ropo, 51, teki yleisurheilusta seksikästä 80-luvulla: ”Rahoitin urheilu-urani olemalla naistenlehtien kannessa”

    5. 5

      Uusnatsit ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Tampereella – poliisi tutkii väkivaltaista mellakkaa

    6. 6

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    7. 7

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    8. 8

      Matti Nykänen liittyi julkkisten salaiseen tukiryhmään – korkki kiinni jo hyvän aikaa

    9. 9

      Jaakko nosti perunapellosta melkoisen jätin – mutta Nallen rinnalla sekin kalpenee

    10. 10

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    4. 4

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    5. 5

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Toni Edelmann on kuollut

    9. 9

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    7. 7

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    2. 2

      Hiljaiset haaksirikkoiset kelluivat Vitträskin järvellä – pariskunta huomasi oudon näyn

    3. 3

      Kaksivuotias jäi autoon – samoin autonavain ja kotiavain

    4. 4

      Ringa Ropo, 51, teki yleisurheilusta seksikästä 80-luvulla: ”Rahoitin urheilu-urani olemalla naistenlehtien kannessa”

    5. 5

      Uusnatsit ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Tampereella – poliisi tutkii väkivaltaista mellakkaa

    6. Näytä lisää