Saana, Saini

Viihde

Kuin kaksi Tarjaa! Tarja Smuran Angela-tytär on äitinsä veroinen kaunotar

Julkaistu:

Kuin kaksi marjaa
Tarja Smura, 44, vuoden 1993 Miss Suomi, saapuu kuvauksiin yhdessä kuvankauniin tyttärensä Angelan, 17, kanssa.
Matkalla kuvausstudioon Tarja ja Angela sanailevat leikkisästi. Kaikesta näkee, että äidin ja tyttären välit ovat lämpimät. Välillä Tarja kaappaa tyttärensä tiukkaan rutistukseen.

– Minulla on niin ihana tytär. Minähän olen hänestä ihan mummo – mutta rakas mummo, Tarja nauraa.

Yhteentörmäyksiltä ei aina vältytä, kun kyseessä on kaksi vahvatahtoista naista. Tarjan mukaan asiat ratkeavat silti aina huumorin kautta. Äidinkin pitää osata pyytää anteeksi.

Angela nyökyttelee vieressä.

– Äiti on ihana, meillä on todella hyvä suhde. Puhumme avoimesti ja pidämme hauskaakin, käymme syömässä tai elokuvissa, Angela kertoo.

Tarjan kolmesta lapsesta nuorin, Raphael, täyttää kohta neljä, keskimmäinen, Gabriel, on yhdeksän ja vanhin, Angela, on pian täysikäinen. Meikkaajan edessä istuva nuori nainen paljastuu taiteellisesti lahjakkaaksi. Hän opiskelee kaksoistutkinnolla vaatetusmerkonomiksi. Vapaa-aika kuluu ystävien tapaamisen lisäksi vaatteita ommellessa.

– Onhan se mukava, että näkee vaatteen valmistuksen alusta loppuun, Angela rupattelee.

Yhteiset kuvaukset eivät ole äidille ja tyttärelle uusi juttu. Angela laskeskelee, että kerta on jo kolmas. Kypsän oloinen nuori nainen opiskelee unelma-ammattiaan.

– Angela on niin ahkera, lahjakas ja tunnollinen opiskelija, Tarja kehuu tytärtään.

Angela kertoo, että on kyllä katsonut valkokuva-albumista kuvia äitinsä missiajoilta. Vielä hän ei tiedä, aikooko seurata äitinsä jalanjälkiä mallintöihin.

– Ei välttämättä tässä vaiheessa, kun on koulun kanssa aika kiireistä, mutta katsotaan, miten tulevaisuudessa käy, Angela summaa.

Vielä muutama suihkaus hiuslakkaa ja Tarjakin on valmis kuvauksiin. Kaksikko katoaa valitsemaan sopivia kuvausvaatteita. Hetken kuluttua studiolamppujen alle astuu kaksi näyttävää naista. Tarja nappaa tyttärensä kainaloonsa. Hymy on herkässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    4. 4

      Opiskelijat lukkiutuivat luokkiin puukkomiehen takia Raumalla – Rehtori kertoo, kuinka tapahtumat etenivät

    5. 5

      Muistatko tumman ja pippurisen Grease-kaunottaren? Esitti 34-vuotiaana teiniä – tv-katsojat sekosivat olemuksesta

    6. 6

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    7. 7

      Venetehdas ilmiliekeissä Savonlinnassa

    8. 8

      Herttuatar Catherinen laskettu aika paljastui – kevätvauva!

    9. 9

      Viidettä lastaan odottava Mari, 27, tuli raskaaksi ehkäisystä huolimatta – ”Se oli mun mielestä ihan itsestäänselvyys, että ei todellakaan pidetä lasta”

    10. 10

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    5. 5

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    6. 6

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    7. 7

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    8. 8

      Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

    9. 9

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    10. 10

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    8. 8

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    9. 9

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    10. 10

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    4. 4

      Opiskelijat lukkiutuivat luokkiin puukkomiehen takia Raumalla – Rehtori kertoo, kuinka tapahtumat etenivät

    5. 5

      Muistatko tumman ja pippurisen Grease-kaunottaren? Esitti 34-vuotiaana teiniä – tv-katsojat sekosivat olemuksesta

    6. Näytä lisää