Nyt puhuvat Temptation Island -sinkut: Totuuden peittelyä ja kaksinaamaisuutta - Viihde - Ilta-Sanomat

Nyt puhuvat Temptation Island -sinkut: Totuuden peittelyä ja kaksinaamaisuutta

Kohusarja Temptation Island päättyi keskiviikkona. Viimeisissä jaksoissa pariskunnat kohtasivat uudelleen iltanuotioilla, mutta jäikö jotain kertomatta? Nyt puhuvat sinkut.

13.5.2015 22:02

Kevään kohusarjassa, Temptation Islandissa, nähtiin tällä ja viime viikolla päätösjaksot, joissa suhdettaan koettelemaan lähteneet pariskunnat kohtasivat uudelleen kolmen viikon erossa olon jälkeen. Simon ja Jasminan suhde päättyi jo sarjan alkumetreillä, mutta osa pariskunnista jatkoi yhdessä paratiisin koettelemusten ja sinkkujen viettelysten jälkeenkin, mutta jäikö jälleennäkemisen yhteydessä jotakin kenties kertomatta?

Sinkku-Chico ihmetteli paljon Ninan sanomisia tämän kohdatessa jälleen avopuolisonsa Jeren. Chicon ja Ninan välit kehkeytyivät ohjelman aikana hyvin läheisiksi.

Chico oli yksi Temptation Island Suomi -sarjan sinkuista.­

– Nina oli lopulta aika sekaisin tunteistaan. Hän selvästi ihastui muhun ja alkoi viikkojen mittaan jo miettiä enemmän suhdettaan. Hän pelkäsi, kuinka radikaaliin ratkaisuun hän lopulta päätyykään. Niinpä esimerkiksi viimeisillä 24 tunnin treffeillä en halunnut painostaa häntä yhtään, Chico sanoo.

Nina työskentelee tällä hetkellä Suomen Merimieskirkossa Lontoossa, jossa hän aloitti tammikuun alussa vuoden kestävässä työtehtävässä vapaaehtoisena assistenttina. Nina näkee Chicon kuvaileman tilanteen toisin.

Jere Hänninen ja Nina Vanhatalo olivat yksi Temptation Island Suomi -sarjan pariskunnista.­

– Chicolla on asiasta erilainen käsitys kuin minulla. Olin saanut tietää Lontoon pestistäni vain pari viikkoa ennen Thaimaata, joten pohdin luonnollisesti minun ja Jeren suhdetta. Olin muuttamassa ulkomaille ilman Jereä. Siellä huomattiin, että asia oli minulle herkkä paikka. Minulla oli ajatukset sekaisin, koska minua jännitti ohjelma ja muutto Lontooseen, Nina kertoo Ilta-Sanomille.

Chicon mukaan hänen ja Ninan välit olivat paljon läheisemmät kuin mitä Nina Jerelle kertoi tai mitä edes kameroiden välityksellä nähtiin.

– Vaikka emme seksiä harrastaneetkaan, siellä oli sellaista, mitä minä kutsuisin pettämiseksi. Esimerkiksi ratsastustreffien jälkeen talolle palattuamme muut olivat päiväunilla, joten jatkoimme treffejä terassilla intiimeissä merkeissä – sitä ei vain televisiossa näytetty. Joten aika kaksinaamaista Ninalta oli kuulustella jälleennäkemisessä Jereä harmittomasta jääpalaleikistä tai treffivalinnasta, Chico ihmettelee.

Ninan mielestä Chicon ja hänen tekemisissä ei ollut kysymys pettämisestä.

– Nukuimme siellä vierekkäin ja halailimme, että minun mittapuuni mukaan se ei ole pettämistä.

Sinkkunaisista Satu palaa siihen mitä hänen ja varatun Samin välillä tapahtui heti ensimmäisissä juhlissa. Sami on kihloissa Kristan kanssa. Satu on kertonut jo aiemminkin, että heti ensimmäisissä bileissä hänen ja Samin välillä oli sutinaa.

Temptation Island Suomi -sarjan Satu­

– Jäi aika pahasti hampaankoloon siitä, että Sami kielsi Kristalle kaiken. Eikö hänessä ollut miestä kertomaan, mitä todella tapahtui? Eikö hän muista tai halua muistaa? Satu ihmettelee Ilta-Sanomille.

Sami ei halua lähteä asiassa juupas-eipäs -väittelyyn. Mies antaa Sadun pysyä omassa kannassaan.

– Tässä on kaksi eri näkemystä asiasta. En lähde väittelemään hänen kanssaan, koska se on loputon suo, Sami kertoo Ilta-Sanomille.

Satu kertoo, että välit Samiin olivat ensimmäisen illan tapahtumien jälkeen etäiset, mutta viimeisissä bileissä he jälleen lähentyivät.

– Aamulla välit olivat taas tosi etäiset. Nyt ei kyllä kiinnosta enää kuulla Samista yhtään mitään.

Sami näki tilanteen tavanomaisena iltakinkerinä, jossa porukat viettivät iltaa kukin omilla tahoillaan.

Temptation Island Suomi -sarjan pariskunta Krista Tampio ja Sami Tuomainen­

– Viimeisessä illanvietossa koko jengi oli enemmän vai vähemmän hajaantunut omiin porukoihin. Me jäimme Sadun kanssa juttelemaan illan päätteeksi keskenämme, mutta ei sitä nyt lähentymiseksi voi sanoa, Sami kertoo.

Kaikesta huolimatta sekä Satu että Chico kehuvat Temptation Island -kokemustaan hienoksi ja ainutlaatuiseksi.

– Sinkkujen välinen kemia oli loistava, tulimme hyvin toimeen vaikka meno olikin kilpailuhenkistä, kuka saa kenet, Chico sanoo.

– Oli aivan loistava kokemus! Vaikka siellä oli välillä tosi vaikeita ja henkisesti raskaita hetkiä, ympäriltä sai tukea. Meistä tuli tosi läheisiä, Satu sanoo sinkkunaisista.

Temptation Island Suomi -sarjan juonsi Sami Kuronen.­

Myös Nina ja Sami saivat ohjelmasta hyvän kokemuksen, mutta he eivät ole ihan heti pakkailemassa matkalaukkujaan uudelleen samaan osoitteeseen.

– Päällimmäisenä on hyvä fiilis, kun sai tehdä hienoja juttuja Thaimaan auringon alla. En kadu mitään, mutta eihän siellä aina kivaa ollut. Olisin kaivannut välillä omaa rauhaa, ja ei iltanuotio ollut meille kenellekään mitään lempparihommaa, Nina sanoo.

– Se oli raskas reissu, joka tuli tehtyä. Sain sieltä hyviä muistoja, mutta se oli henkisesti raskasta. Tunteet menivät vuoristorataa, ja se oli kova pala. Elimme siellä ilman yhteyksiä ulkomaailmaan täysin omassa kuplassa, jossa tunteet saivat käsittämättömät mittasuhteet, Sami kuvailee.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?