Die Hard -elokuvissa syntyi satoja ruumiita - Renny Harlin ohjasi niistä väkivaltaisimman - Viihde - Ilta-Sanomat

Illalla tv:ssä: Montako ruumista tuli Die Hard -leffoissa? Rennyn kakkososa latoi murskalukemat

Suomalaisen Renny Harlinin ohjaama kakkososa on Die Hard -sarjan väkivaltaisin elokuva – ainakin jos ruumiita lasketaan.

OMG, 271 ihmistä kuoli! Bruce Willis tähdittää kaikkia viittä Die Hard -elokuvaa. Niistä toinen nähdään Subilla lauantaina 9. toukokuuta.­

8.5.2015 6:13

Subilla alkaa tänään Die Hard -elokuvien teemaviikonloppu. Viisiosaisesta toimintaleffasarjasta esitetään kolme elokuvaa: ensimmäinen, toinen ja neljäs osa (esitysajat jutun lopussa).

Suomi on näkynyt viittauksina parissakin sarjan elokuvassa. Ensimmäisessä osassa psykologi puhuu Helsinki-syndroomasta, vaikka oikeasti kyseessä on tietenkin Tukholman syndrooma.

Jatko-osan Die Hard 2 – vain kuolleen ruumiini yli ohjasi Renny Harlin. Suomalaisohjaaja on tunnettu suomiviittauksista elokuvissaan, ja Die Hard 2:n lopettaa Sibeliuksen Finlandia.

Toinen osa on kaikista viidestä elokuvasta väkivaltaisin – ainakin jos laskee niissä syntyneitä ruumiita. Sarjalle omistetun fanisivuston mukaan kakkososassa kuolee 271 ihmistä. Suurin osa heistä (noin 230) on viattomia lentokonematkustajia, joiden koneen terroristit pudottavat.

Ensimmäisessä Die Hard -elokuvassa kuolleita on 26, kolmannessa 16, neljännessä 31 ja viidennessä 33.

Hans Gruber (Alan Rickman) on konna ja Holly McClane (Bonnie Bedelia) sankarin vaimo ensimmäisessä Die Hard -elokuvassa. Juonipaljastus: toinen heistä pääsee hengestään. Kuolleita yhteensä: 26.­

Sarjan kakkososassa Bruce Willis yrittää pelastaa lentokoneita. Ohjaajana operoi suomalainen Renny Harlin. Kuolleita yhteensä: 271.­

Samuel L. Jacksonin ja Willisin tähdittämä kolmososa Koston enkeli on sarjasta vähiten väkivaltainen, jos ruumiita lasketaan. Kuolleita yhteensä: 16.­

Die Hard 4.0 -leffassa McClane (Bruce Willis) suojelee terroristien tappolistalle joutunutta tietokonehakkeria. Kuolleita yhteensä: 31.­

Viidennessä osassa A Good Day to Die Hard matkataan Venäjälle, ja McClanet pelastavat maailmaa jo kahdessa polvessa. Kuolleita yhteensä: 33.­

Koko Die Hard -saagan yhteisruumissaldoksi muodostuu näin 377.

Sarja ei kuitenkaan ole läheskään leffahistorian väkivaltaisin: esimerkiksi Rambo-elokuvissa on henkensä menettänyt yhteensä 438 ihmistä.

Katso kaikki päivän ohjelmatiedot Iltapulusta!

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?