Rasmus, Asmo

Viihde

Maisa Torppa avoimena sydänsuruistaan: ”Mietin, että kuka antaa mulle pakit?!”

Julkaistu:

tosi-tv-tähti
Tuulitunneli-ohjelman panelisti Maisa Torppa kertoo kokeneensa elokuvamaisen rakkauden, joka päättyi miehen tahdosta.
Povipommi Maisa Torppa, 24, kertoo blogikirjoituksessaan kokemistaan sydänsuruista.

– Mä luulin että olin saanut rakennettua ittelleni vahvan ulkokuoren, jota ei kukaan pystyisi murtamaan. Ajattelin etten enään koskaan tirauta itkuja kenenkään miehen takia ja olin salaa ylpeä taidostani olla kylmä paska, Torppa kirjoittaa.

Tosi-tv-tähti kertoo, että kuitenkin eräänä päivänä tapahtui jotain odottamatonta: Hänen elämäänsä ilmestyi ihminen, johon hän ihastui ”kuin hullu puuroon.”

– Yhtäkkiä elokuvamaisesti kaikki katos ympäriltä ja tuntui että maailmassa ei olisi enään mitään sellaista mitä ei voisi ratkoa. Päivät meni huumassa, elämä hymyili ja linnut lauloi. Ajattelin että nyt oli tullut vastaan se tyyppi kelle annan ittestäni ihan kaiken. Olisin tuonu vaikka klassisesti kuun taivaalta! Mä tapani vastaisesti en esittänytkään vaikeesti tavoiteltavaa, en pelleillyt, enkä jahkaillut montaa kuukautta. Avasin mun tiukoin lukitun suojamuurin ja oikein huusin tota huikeeta tyyppiä tulemaan sisälle, Torppa kuvailee.

– No eipä kaikki tietenkään mennyt niinkun olin omassa pääni sisäisessä Maisalandissa suunnitellut, vaan tälle kaikelle pistettiin stoppi yhtäkkiä ja arvaamatta. Se oli kun isku pannulla naamaan, hän jatkaa.

– Aluksi rupesin Maisamaisesti miettimään, että mitä helvettiä, kuka mulle antaa pakit?! Yritin nostaa nokan pystyyn ja kavereille naureskelin, että miettikääpä mitä joku uskalsi mulle tehdä. Kuitenkin nopeemmin kun osasin kuvitellakkaan, huomasin itkeväni yksin kotona. Ja jumatsuide että itkinkin! Tunteen purkautumiseen johti varmasti pettymys, hylätyksi tuleminen ja suoranainen itsetunnon kova kolahtaminen.

Maisa pohtii tekstissään, että miksi ihminen, jolle hän olisi itse tahtonut antaa kaiken, mitä ei ollut kuvitellut koskaan edes haluavansa kenellekään antaa, antoi hänelle pakit.

– Fiksuna likkana tutun peilin edessä taas kattelin, että onko vika mun ulkonäössä vai oliko mun persoonassa jotain niin ylitsepääsemättömän häiritsevää. Seuraavat päivät kului suoranaisessa rypemisen suossa.

Tosi-tv-tähti kertoo kavereidensa auttaneen häntä sydänsuruista ylipääsemisessä.

– Tää kuori on särkyvää, kun heikko jää, joten missä on Robin joka lupasi olla olkapäänä?? Vielä edelleenkin tuntuu siltä, että maailma kaatuu, mutta hyvää vauhtia oon rakentamassa kovempaa ja kestävämpää kuorta, jonka läpi ei moiset moukat pääse. Kyllä aika haavat parantaa, vai miten se meni…Torppa lopettaa kirjoituksensa.

Voit lukea Maisa Torpan blogikirjoituksen kokonaan täältä.

Videolla Maisa Torppa Ilta-Sanomien kuvauksissa huhtikuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

    4. 4

      Rugbytähti yritti paijata leijonaa karmein seurauksin – kuva ei herkimmille

    5. 5

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    6. 6

      Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

    7. 7

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    8. 8

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    9. 9

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    10. 10

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    4. 4

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    5. 5

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    6. 6

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    7. 7

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    8. 8

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    9. 9

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    10. 10

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

    4. 4

      Rugbytähti yritti paijata leijonaa karmein seurauksin – kuva ei herkimmille

    5. 5

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    6. Näytä lisää