Kauno, Kasperi

Viihde

Jari Sarasvuo palaa radioon yleisön toiveesta – ”Hän on tarjonnut ohjelmissaan mahdollisuutta ajatella toisin”

Julkaistu:

radio-ohjelma
Liikemies kokee radiotyön arvokkaana ja kertoo radion olevan henkinen kotinsa.
Liikemies Jari Sarasvuo palaa takaisin radiotyön pariin yleisön toiveesta. Sarasvuo teki keväällä 2013 Yle Puheelle 20 tunnin mittaista ohjelmaa. Sarasvuon ohjelmasarja on olut yksi Yle Puheen ja Yle Areenan kuunnelluimmista ja kuuntelijat ovat toivoneet sen uusintoja sekä uusia jaksoja.

Sarasvuon ohjelman uusi kausi alkaa lokakuussa ja kestää ainakin kevään 2016 loppuun.

– Palautteesta on luettavissa, että Sarasvuo on tarjonnut ohjelmissaan mahdollisuutta ajatella toisin, vahvistanut ihmisten itsetuntemusta ja rohkaissut hakemaan elämälle uutta suuntaa karikoiden keskeltä. Erityisesti kuuntelijoita on koskettanut Jarin tarina omasta alkoholiin liittyvästä addiktiostaan. Myös yhteiskunnallisiin teemoihin, esimerkiksi kansalaispalkkaan, liittyvät jaksot ovat saaneet aikaan paneutunutta ja merkityksellistä keskustelua, Yle Puheen ohjelmapäällikkö Jonna Ferm kertoo.

Sarasvuo kertoo tajunneensa Yle Puheen palautteesta radion olevan ”henkinen kotinsa.”

– Olen tehnyt paljon muutakin palkitsevaa mediassa, mutta en ole kokenut mitään työtä yhtä arvokkaana. Ihmiseltä ihmiselle -vuoropuhelu on jatkunut intensiivisenä kaksi vuotta ohjelmasarjan tekemisen jälkeen, Sarasvuo kertoo.

– Tunnin suora, käsikirjoittamaton monologi on juuri oikea radioilmaisun muoto tähän maailman aikaan. Tästä seuraa kauaskantoinen dialogi. Elämme varsin kiinnostavia aikoja sanan kaikissa merkityksissä, hän summaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    3. 3

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    4. 4

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 34, ja Kaija Stormbom, 54, paljastivat lapsensa lasketun ajan: ”Olen hermona ja odotan tulevaa onnellisin mielin”

    5. 5

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    6. 6

      Ivanka Trumpin nimi ei olekaan oikeasti Ivanka

    7. 7

      Ajokeli voi olla huono – useita kolareita ja ulosajoja eri puolilla Suomea

    8. 8

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    9. 9

      Lauri Markkanen nakutti 17 pistettä huimassa NBA-debyytissään: ”Paljon on vielä parannettavaa”

    10. 10

      Marjayrittäjä syytteessä ihmiskaupasta: Tällaisissa oloissa thaipoimijat asuivat Keski-Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    3. 3

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    4. 4

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    5. 5

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    6. 6

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    7. 7

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    8. 8

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    9. 9

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    10. 10

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    3. 3

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    4. 4

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 34, ja Kaija Stormbom, 54, paljastivat lapsensa lasketun ajan: ”Olen hermona ja odotan tulevaa onnellisin mielin”

    5. 5

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    6. Näytä lisää