Jari, Jalmari

Viihde

Nyt puhuu valepalomieheksi epäilty Temptation Island -Sami: Kyseessä on väärinkäsitys

Julkaistu:

Kohusarja
Suomen Palomiesliitto tiedotti tänään, että Temptation Island -kohusarjassa esiintyvä Sami Tuomainen ei ole palomies, kuten monissa medioissa on virheellisesti kerrottu.
Liiton mukaan Sami Tuomainen ei ole minkäänlaisessa työsuhteessa Kainuun pelastuslaitoksen kanssa, eikä hänellä ole pelastajatutkintoa.

Palomies on pelastajatutkinnon suorittanut, pelastuslaitoksella päätoimisena työskentelevä ammattihenkilö.

Suomen Palomiesliiton järjestön johtaja Kim Nikula kertoo, että tiedote syntyi jäsenten aktiivisuuden pohjalta.

– He lähestyivät meitä tämän asian tiimoilta ja pyysivät, että korjaisimme tämmöistä virheellistä informaatiota, Nikula kertoo.

Sarjassa nähtiin muutama viikko sitten tilanne, jossa Sami pääsi näyttämään palonsammutustaitojaan treffeillä Hannan kanssa. Sami oli thaimaalaisen palokunnan järjestämästä tilaisuudesta innoissaan.

– Aivan huikeita oli noi paikalliset palomiehet. Huikeita kavereita. Näkee, että samankaltaisia ihmisiä sitä ollaan samoissa ammatissa ympäri maailmaa, Sami sanoo jaksossa.

IS tavoitti Sami Tuomaisen, jonka mukaan kyseessä on väärinkäsitys.

– En ole missään vaiheessa väittänyt olevani Kainuun pelastuslaitoksessa työsuhteessa, Tuomainen sanoo.

Tuomainen sanoo, että työskentelee Talvivaara Oy:llä tehdaspalokunnassa sopimuspalomiehenä, jossa televisioyhtiö on hänen sanojensa mukaan käynyt kuvaamassa.

Tuomainen sanoo, että on käynyt työnantajan puolesta Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön kurssien kautta sammutusmiehen, savusukeltajan ja tieliikennepelastajan pätevyyttä.

Pelastusopisto Kuopiossa ja pelastuskoulu Helsingissä huolehtii ammattipelastajien ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön alueyksiköt sekä alueelliset pelastusliitot palokuntien vapaaehtoisen ja sivutoimisen henkilöstön koulutuksesta.

– Olen käyttänyt sanontana ammattina pelastaja ja ammattina sankari. En ole nimittänyt itseäni palomieheksi, Tuomainen sanoo.

Tuomaisen mukaan jaksossa, jossa hän kehuu paikallisia palomiehiä, oli huumorilla heitetty.

– Totta kai minä tiedän, millaisia ihmisiä siellä on töissä, ja tulen heidän kanssaan toimeen. Voinhan minä silloin sanoa, että he ovat hyvin samankaltaisia.

Videolla Sami Tuomainen esittelee palonsammutustaitojaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eteläisellä Tyynellämerellä erittäin voimakas maanjäristys – tsunamiaaltoja havaittu

    2. 2

      Selena Gomez räväytti platinablondina nahkaminimekossa – katso kuvat AMA-gaalan upeimmista ja oudoimmista puvuista

    3. 3

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    4. 4

      Mikä viikko! Teräväinen ja Aho takovat hurjaa jälkeä

    5. 5

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    6. 6

      Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

    7. 7

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Platinahymy! Kuningashuone julkaisi lisää 70-vuotishääpäiväkuvia kuningatar Elisabetista, 91, ja prinssi Philipistä, 96

    10. 10

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    5. 5

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    6. 6

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    7. 7

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    8. 8

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    9. 9

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    10. 10

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eteläisellä Tyynellämerellä erittäin voimakas maanjäristys – tsunamiaaltoja havaittu

    2. 2

      Selena Gomez räväytti platinablondina nahkaminimekossa – katso kuvat AMA-gaalan upeimmista ja oudoimmista puvuista

    3. 3

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    4. 4

      Mikä viikko! Teräväinen ja Aho takovat hurjaa jälkeä

    5. 5

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    6. Näytä lisää