Ursula

Viihde

Jani Jalkanen purkaa surunsa työhön – ”Näin äiti olisi halunnut”

Julkaistu:

Muusikko Jani Jalkasen äiti siunattiin viikko sitten. Hän nousi jo viikolla keikkalavalle.
Vappupäivän iltana Jani Jalkanen oli keikalla jazzravintola Storyvillessä Helsingissä. Tällä kertaa mukana oli yhtye The Weldons, joka on J.J. Calen tribuuttibändi. Ammattimuusikoista koostuva poppoo keikkailee tällä kokoonpanolla vain kerran tai pari vuodessa.

– Osa muusikoista esiintyi jo aikoinaan isän kanssa. Olemme samanhenkisiä tyyppejä. J.J. Calessa minua kiehtoo yksinkertaisuus, aitous ja viisaus.

Jani Jalkanen on jatkanut muusikon työtään suuresta surustaan huolimatta. Hänen isänsä, Kari Tapion (Jalkanen) menehtymisestä on 4,5 vuotta. Janin äiti Brita ”Pia” Viheriävaara menehtyi äkillisesti viime kuun alussa. Hänet siunattiin haudan lepoon viikko sitten perjantaina.

– Näin äiti olisi halunnut, Jani sanoo.

Surun vuosi

Jani jatkoi esiintymistä heti kuluneella viikolla. Hän on nähnyt työn parhaaksi tavaksi selviytyä.

– Näin äiti olisi halunnut. Hän ei olisi tahtonut minun jäävän tuleen makaamaa. Työ on minulle nyt parasta terapiaa perheeni äärettömän tärkeän tuen ohella, Jani sanoo.

Ennen illan keikkaa Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa Jani kertoo meneillään olevan vuoden olleen tähän asti hyvin raskas.

– Lähipiiristä on lähtenyt useita ihmisiä, kuten vaimon isoisä ja setä sekä ystävien läheisiä. Edessä ovat vielä oman serkun hautajaiset.

– Surun kohdatessa minusta tulee hetkeksi syrjäänvetäytyvä ennen kuin olen valmis puhumaan. Isäni oli samankaltainen. Meillä oli kuitenkin paljon hyviä hetkiä, jolloin puhuimme kaikesta. Mikään ei jäänyt vaivaamaan.

Vanhempien opetukset

Janilla on vaimo, pian 15 vuotta täyttävä tytär sekä 12- ja 7-vuotiaat pojat.

– Isyys kestää hautaan saakka, vaikka lapset kasvavat ja aikanaan lentävät pesästä.

– Isänä haluan olla heille jämäkkä mutta rakastava läsnäolija.

Omilta vanhemmiltaan Jani sanoo oppineensa monta tärkeää asiaa.

– He korostivat sitä miten ihmisen pitää olla rehellinen kaikessa mitä tekee ja uskoa tekemisiinsä. On rakastettava lähimmäistään kuin itseään. Se on ehkä kaikkein tärkein saamani oppi lapsuudesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    2. 2

      Kaksivuotias jäi autoon – samoin autonavain ja kotiavain

    3. 3

      Ringa Ropo, 51, teki yleisurheilusta seksikästä 80-luvulla: ”Rahoitin urheilu-urani olemalla naistenlehtien kannessa”

    4. 4

      Uusnatsit ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Tampereella – poliisi tutkii väkivaltaista mellakkaa

    5. 5

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    6. 6

      Hiljaiset haaksirikkoiset kelluivat Vitträskin järvellä – pariskunta huomasi oudon näyn

    7. 7

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    8. 8

      Matti Nykänen liittyi julkkisten salaiseen tukiryhmään – korkki kiinni jo hyvän aikaa

    9. 9

      Jaakko nosti perunapellosta melkoisen jätin – mutta Nallen rinnalla sekin kalpenee

    10. 10

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    4. 4

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    5. 5

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Toni Edelmann on kuollut

    9. 9

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    7. 7

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    2. 2

      Kaksivuotias jäi autoon – samoin autonavain ja kotiavain

    3. 3

      Ringa Ropo, 51, teki yleisurheilusta seksikästä 80-luvulla: ”Rahoitin urheilu-urani olemalla naistenlehtien kannessa”

    4. 4

      Uusnatsit ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Tampereella – poliisi tutkii väkivaltaista mellakkaa

    5. 5

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    6. Näytä lisää