Pertti Kurikan Nimipäivät jälleen valkokankaalle – elokuvaan tulossa jatko-osa - Viihde - Ilta-Sanomat

Pertti Kurikan Nimipäivät jälleen valkokankaalle – elokuvaan jatko-osa

Palkittu dokumenttielokuva Kovasikajuttu on saamassa jatkoa.

2.5.2015 8:55

Pertti Kurikan Nimipäivistä kertovalle Kovasikajuttu-elokuvalle ollaan parhaillaan tekemässä jatko-osaa.

Mouka Filmi Oy:n tuottaja Sami Jahnukainen vahvistaa, että tuotantoyhtiö seuraa bändiä uutta dokumenttia varten, muttei pysty kertomaan elokuvan valmistumisajankohtaa.

”Suomen kovimmasta punk-yhtyeestä” kertova Kovasikajuttu voitti vuonna 2012 muun muassa Visions du Réel -dokumenttifestivaalin kansainvälisen kilpailun tuomariston erikoispalkinnon sekä T-Mobile New Horizons -festivaalin Films on Art -sarjan pääpalkinnot.

Helmikuussa 2013 järjestetyssä Jussi-gaalassa Kovasikajuttu palkittiin vuoden 2012 parhaana dokumenttielokuvana.

Videolla yhtye treenaamassa Lyhty ry:n tiloissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?