Adam Lambert paljastaa: Olen maannut kaapissa olevien Hollywood-tähtien kanssa - Viihde - Ilta-Sanomat

Adam Lambert paljastaa: Olen maannut kaapissa olevien Hollywood-tähtien kanssa

Adam Lambert pohdiskelee myös, miksi monet miestähdet päättävät salata seksuaalisen suuntautumisensa.

27.4.2015 13:58

Avoimesti homoseksuaali laulaja Adam Lambert paljastaa, että on maannut miespuolisten Hollywood-tähtien kanssa, jotka eivät ole kertoneet seksuaalisesta suuntautumisestaan julkisesti, uutisoi brittiläinen Mirror-lehti.

Suomalaisen televisiopersoona Sauli Koskisen kanssa muutamia vuosia sitten seurustellut Lambert sanoo, että miespuoliset tähdet saattavat piilottaa seksuaalisen suuntautumisensa, koska oli kyse sitten näyttelemisestä tai musiikista, alaa pyörittävät ensisijaisesti miehet.

– Mutta naiset ovat ensisijaisesti niitä, jotka käyvät elokuvissa ja ostavat levyjä, tietenkään sillä ei pitäisi olla niin paljon väliä, Lambert pohdiskelee.

Lambert nousi julkisuuteen vuonna 2009 American Idol -ohjelman myötä. Hän kilpaili ohjelman kahdeksannella kaudella.

Videolla Adam Lambert iHeartRadio-gaalassa maaliskuussa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?