Viihde

Levyarvio: SANNIn LELU on tuhma ja herkkä

Julkaistu:

Uusi levy
SANNIn uutuusalbumilla soi Jenni Vartiaisen hittibiisin sisko, kirjoittaa musiikkitoimittaja Mika Seppänen.

1. Lelu

Sensuelli aloitus albumille – hieman tuhmakin. Sanni riisuu kuulijaansa aseista laulamalla viekoittelevasti yhden yön mittaisesta himosta ja kutsuu leikkimään. Edustaa kaksijakoisen levyn rytmillistä puolta.

2. 2080-luvulla

Haikeasta kappaleesta on tullut jo yksi niistä, joista musiikkivuosi 2015 aikanaan muistetaan. Intensiivinen, loppua kohti sykettään nostava kappale on radiosoittopotentiaalin kannalta LELU-levyn turvallisimpia, mutta sen lyriikat koskettavat.

3. Pojat (feat. Tippa-T)

Yksi koko albumin hauskimmista säkeistä kuuluu: ”Pojilla menee aina tunteisiin, kun niiden kiekko ei mee mun maaliin.”

LELU-levyn tarttuvin bilebiisi samaan aikaana naljailee ja kiusoittelee miehille sekä hyvällä että vähän pahemmalla. Pojat on hieman rohkeampaa ja erilaista Sannia.

Sanni: – Pojat on levyn kreisipallo. Tein tämän ehkä siksi, että hengaan tosi paljon jätkien kanssa ja olen heillekin kuin yksi jätkistä.

4. Supernova

Perinteisempää Sannia, jos niin voi sanoa toisen albumin julkaisevasta artistista. Supernova on kuin paluu Sotke mut -albumin tunnelmiin. Tuo lievästi mieleen ainakin Jos mä oon oikee -kappaleen.

Sanni: – Tämä on sellainen itsetutkiskelubiisi ja menee Pojat-biisin jälkeen tunnelmassa ihan toiseen päähän.

5. Mitä jos ne näkee

Levyn rauhallisempaa jaostoa. Aihealueeltaan ja teemaltaan kuin sisko Jenni Vartiaisen Ihmisten edessä -kappaleelle. Mitä jos ne näkee kertoo suhteesta, jota joudutaan pitämään salassa ennakkoluulojen takia.

Sanni: – Ihmiset pelkäävät tulevansa leimatuiksi ja sitä kautta ihmiset myös pelkäävät toisiaan. Vaikka ei tekisikään mitään pahaa, sitä pelkää, että ihmiset määrittelevät sut sen mukaan.

6. Lapsi Heurekassa

Albumin kepein ja hassuttelevin neliminuuttinen. Pomppulinnabiitti lyö taustalla, kun Sanni maalaa itsensä pubiin aamukaljalle ja vastoinkäymisten ulottumattomiin.

Sanni: – Olen nähnyt esimerkiksi Kalliossa asuessani paljon jengiä, jotka ovat jo aamukymmeneltä kalja kädessä. Olen miettinyt, että mikä ajaa ihmisen siihen tilanteeseen. Olen aistinut, että siihen liittyy jotain todellisuuden välttelyä ja siksi ei halua olla selvin päin. Ja välillähän sitä itse kukin haluaa välttää todellisuutta ja olla tiedostamatta tätä aikuisten maailmaa. Silloin olisi helpompaa palata lapsuuteen, jolloin kaikki oli paljon helpompaa.

7. Isin tyttö

Albumin koskettavin ja erittäin henkilökohtaiselta kuulostava kappale kertoo etäisestä isäsuhteesta. Isin tyttö kulkee unenomaisesti ja hypnotisoi kuulijan haltuunsa. Tässä on erityisen voimakas lataus.

8. Lauantai-iltana

Radioystävällinen takuuvarma hitti, eli erittäin todennäköinen sinkkulohkaisu. Balladiosastoa.

Sanni: – Tämä biisi kertoo kovasta ikävästä. Tämä biisi syntyi yhtenä lauantai-iltana, kun olimme palaamassa keikkareissulta jätkien kanssa ja tajusin, että mulla ei ole mitään tekemistä. Siksi soitin Henkalle ja sanoin, että mennäänkö studiolle. Ja kun menimme studiolle, biisi syntyi melkein yhdeltä istumalta. Sen jälkeen lähdimme vielä juhlistamaan asiaa.

9. Kokaiini

Sekä äänimaailmansa että lyriikkansa puolesta dramaattinen kappale kertoo epäsuhtaisesta intohimosuhteesta.

Sanni: – Olen kuullut, että kokaiini on sellainen huume, joka antaa ensimmäisellä kerralla mielettömän fiiliksen, mutta seuraavalla kerralla tuntemus on hieman ensimmäistä pienempi eikä koskaan myöhemminkään se tunnu yhtä hyvältä kuin ensimmäisellä kerralla. Se on hyvin osuva vertaus myös joihinkin ihmissuhteisiin. Että jokaisen alamäen jälkeen sä et enää koskaan pääse niin ylös kuin silloin ihan alussa. Tämä siis kertoo intohimosuhteesta, joka ei ole millään lailla järkiperäinen.

10. Soita mua (S&M)

Debyyttilevyllä alkanut S&M-teema jatkuu. Levy päättyy viekoitteleviin tunnelmiin, joissa mennään vauhdilla kohti hetkellisiä himoja. Sannin riehakkaat vokaalit ja vimmainen biitti saavat väkisin hymyn huulille.

Sanni: – Tuo biisi oli pakko laittaa levylle, koska se on niin hyvän tuulen biisi.

Yhteenveto:

Sotke mut -debyyttialbumillaan Sanni toi uudenlaisen soundin ja tyylin suomalaiseen popmusiikkiin, ja kakkoslevy jatkaa sen viitoittamaa tietä. Sanni ei ehkä ole uudistunut mullistavan paljon, mutta sitä olisi tässä vaiheessa uraa tyhmää vaatiakaan. LELU on debyyttilevyä itsevarmempi, rohkeampi ja henkilökohtaisempi, ja sillä on vahvasti kaksi eri puolta. Toisaalta LELU on herkkä ja koskettava, toisaalta villi ja hyväntuulinen. Joka tapauksessa LELU on intensiivinen sen molemmin puolin. Sannin laulu kuulostaa kypsemmältä ja kokonaisuutena albumi on vielä debyyttiäkin hiotumpi ja huolellisempi. On helppo ennustaa, että LELU on ehdottomasti vuoden 2015 isoimpia menestyslevyjä. Sen miltei kaikki kappaleet olisivat nimittäin oivia valintoja sinkkukappaleiksi.

Arvio: 4/5 tähteä

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt