Silja, Selja

Viihde

Pia Viheriävaara haudataan tänään – lasketaan Kari Tapion viereen

Julkaistu:

Laulaja Kari Tapion lesken Pia Viheriävaaran hautajaisia vietetään tänään.
Kuun alussa menehtynyt Brita ”Pia” Viheriävaara siunataan tänään haudan lepoon Espoon Tapiolan kirkossa. Kirkkoon on tulossa Pian ja hänen edesmenneen aviomiehensä, legendaarisen laulajan Kari Tapion omaisia sekä ystäviä.

– Äiti ehti isän uran aikana tavata lukuisia henkilöitä ja vuosien varrella monista heistä tuli hyviä tuttuja ja ystäviä, Joona Jalkanen kertoi Ilta-Sanomissa 11. huhtikuuta.

Joona Jalkanen kertoi jo aiemmin, että äidin hautajaisissa musiikilla tulee olemaan merkittävä osuus. Ilta-Sanomien tietojen mukaan Pialle ja hautajaisväelle ovat lupautuneet laulamaan ainakin Saska Helmikallio ja Johanna Iivanainen.

– Musiikkia on paljon, sillä musiikki oli äidin sydäntä todella lähellä, Joona Jalkanen kertoi.

Joulukuussa 2010 menehtyneellä Kari Tapiolla (Jalkanen) ja Pia Viheriävaaralla on kolme poikaa, Jiri, Jani ja Joona, joka on toiminut perheen puhemiehenä suuren surun keskellä. Joona Jalkasen harteille on suurimmaksi osaksi jäänyt myös äidin hautajaisten järjestely.

Pia Viheriävaara menehtyi 5. huhtikuuta ystävien kanssa vietetyn mukavan päivän jälkeen. Joona Jalkanen kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa, että juhlassa hän näki pitkästä aikaa äitinsä silmissä iloa ja toivoa.

– Näin hänen silmistään myös sen, että äiti kaipasi isää. Jollain tavalla aistin, että äiti oli valmis lähtemään isän luo. Ei hän koskaan päässyt isän kuolemasta yli, Joona kertoi IS-haastattelussa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  3. 3

    Stand up -koomikko Niko Kivelä hankki lomakeskuksen Kuusamosta – näin hulppeat ovat tilukset

  4. 4

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  5. 5

    Nämä kaksi kuningasperheelle tärkeää henkilöä kuningatar Elisabet jätti kutsumatta 70-vuotishääpäiväjuhliinsa

  6. 6

    Tarja Halonen ei esiintynytkään itse köyhänä laitapuolen kulkijana – presidentti paljasti kuvatempun venäläissivustolle

  7. 7

    Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

  8. 8

    Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

  9. 9

    Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

  10. 10

    Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  3. 3

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  4. 4

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  5. 5

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  6. 6

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  7. 7

    Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

  8. 8

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  9. 9

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  10. 10

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  3. 3

    Stand up -koomikko Niko Kivelä hankki lomakeskuksen Kuusamosta – näin hulppeat ovat tilukset

  4. 4

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  5. 5

    Nämä kaksi kuningasperheelle tärkeää henkilöä kuningatar Elisabet jätti kutsumatta 70-vuotishääpäiväjuhliinsa

  6. Näytä lisää