Senja

Viihde

Kylie Jenner bilettää ankarasti – Kardashianin klaani kauhuissaan

Julkaistu:

raikulityttö
Kardashianien perheen nuorin, Kylie, 17, on huolestuttanut läheisensä tauottomalla juhlimisellaan.
Kukaan Kardashianien perheen jäsenistä ei ole tullut tunnetuksi erityisen rauhallisesta meiningistä, mutta nyt menevän perheen huoli on kohdistunut sisarussarjan nuorimmaiseen, Kylieen.

17-vuotias Kylie on tänä viikonloppuna viettämässä toista viikonloppua Coachella-festivaaleilla Kaliforniassa, vaikka perheen mielestä hänellä ei olisi ollut sinne enää mitään asiaa, Radar Online kertoo. Erityisesti Bruce-isä on ollut huolissaan tyttärensä viimeaikaisesta käytöksestä.

– Brucen mielestä 17-vuotiaan tytön ei pitäisi saada mennä ja tulla niin kuin itseään huvittaa, lähde kertoo sivustolle.

Bruce-isä käy parhaillaan läpi sukupuolenkorjausoperaatiota, joten hänellä ei ole ehkä ollut tarpeeksi aikaa keskittyä tyttärensä puuhasteluihin viime aikoina. Lähteen mukaan Kylie ei kuuntele ketään ja käyttäytyy kuin olisi aikuinen.

Ilmeisesti Kris-äiti oli yrittänyt estää Kylien festariviikonlopun, mutta lopputuloksena oli vain riita.

– Kylie sanoi, että hän ei malta odottaa, että hänen oma talonsa valmistuu, jotta hän voi muuttaa pois kotoa, lähde kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    2. 2

      Helsinkiläisen raitiovaunun kekseliäs teksti ihastutti maailmalla: ”Veikkaan varikon henkilöstön ideaksi”

    3. 3

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    4. 4

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    5. 5

      Lumentulo rankaisee: Helsinki-Vantaan lentoliikennettä rajoitettu huonon sään vuoksi

    6. 6

      CNN: F/A-18 -Hornetit iskivät ilmasta – noin 150 Isis-taistelijaa kuoli

    7. 7

      Vaasan lentokentälle aamukolmelta saapunut lapsiperhe sai tunnelmaa latistaneen viestin – TUI:n lento Kap Verdelle 8 tuntia myöhässä

    8. 8

      Prinsessa Eugenien näyttävä kihlasormus on tuplasti arvokkaampi kuin Meghan Marklen – punertava jalokivi harvinaisuus

    9. 9

      Ministeriö esittää: Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen erotettava

    10. 10

      Kiinteistövälittäjä Jethro Rostedt, 41, aikoo jäädä 3 vuoden sisällä eläkkeelle: ”Lyön pillit pussiin ja poistun takavasemmalle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    2. 2

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    3. 3

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    4. 4

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    5. 5

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    6. 6

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    7. 7

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    8. 8

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    9. 9

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    10. 10

      Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    10. 10

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    2. 2

      Helsinkiläisen raitiovaunun kekseliäs teksti ihastutti maailmalla: ”Veikkaan varikon henkilöstön ideaksi”

    3. 3

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    4. 4

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    5. 5

      Lumentulo rankaisee: Helsinki-Vantaan lentoliikennettä rajoitettu huonon sään vuoksi

    6. Näytä lisää