AL: Bull Mentulalle nimikkopulla: ”Pullan pitää olla sitä itseään” - Viihde - Ilta-Sanomat

AL: Bull Mentulalle nimikkopulla: ”Pullan pitää olla sitä itseään”

Kehonrakentaja ja valmentaja Jari Bull Mentula oli ylivoimainen suosikki, kun Aamulehti kysyi, kuka on nimikkoleivoksen väärti.

Bull Mentula saa oman pullan. Nimeksi kävisi vaikkapa Tonnibulla.­

18.4.2015 14:16

Aamulehden digilehti Hetki järjesti hiljattain lukijaäänestyksen, jossa kysyttiin, kuka tamperelainen ansaitsisi oman nimikkoleivoksensa.

Kehonrakentaja ja valmentaja Jari ”Bull” Mentula voitti kisan ylivoimaisesti saaden lähes kolmanneksen annetuista reilusta 7000 äänestä. Toiseksi tuli Kummeli.

Mentula toivoo nimikkoleivoksestaan kunnon kaloripommia, koska silloin harvoin, kun hän herkuttelee, kaloreissa ei säästellä.

– Toiveeni on iso pulla tai leivos, jossa on kaloreita todella paljon. En syö montaa pullaa vuodessa, joten kilokaloreita voisi olla jotain tuhat. Voisin syödä tätä sitten tankkauspäivänä, joten hiilareita saisi olla paljon. Jos vaniljaa saa ympättyä mukaan, se olisi hyvä, Mentula sanoo Hetkessä.

Nimeksi Mentulalle kävisi Hetken mukaan vaikka Tonnibulla. Leivoksen toteuttaa chef Santeri Vuosara.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?