Laura

Viihde

Laulaja Eini aikoo leikkauttaa silmänsä

Julkaistu:

Eroon rilleistä
Laulaja Eini Pajumäki satsaa nyt itseensä. Hän pestasi personal trainerin ja aikoo leikkauttaa silmänsä laserilla toukokuussa.
Upeassa kunnossa aina vaan oleva laulaja Eini Pajumäki on päättänyt vuosien epäröimisen jälkeen leikkauttaa silmänsä laserilla toukokuussa.

– Minulla on ollut kolmet silmälasit: plus kahden silmälasit, lukulasit ja aurinkolasit. Aina etsin, missä lukulasit ovat, ja meikkaaminenkin varmaan helpottuu. Nyt pitää olla isontava peili ja meikkaaminen on sellaista tuherrusta.

Karmaisevat kertomukset leikkausten yksityiskohdista olivat aikaisemmin pidätelleen Einiä.

– Olen kuullut kauhutarinoita siitä, kuinka leikkauksessa silmä nostetaan kupista pois ja muuta vastaavaa. Oman pelon voittaminen oli se isoin juttu. Vaikka on ikänäköä, silmät pystytään nykyisin leikkaamaan.

– Olen puhunut monen ihmisen kanssa ja kaikki sanovat, etteivät kadu päivääkään, että leikkaus on tehty.

Einiä katsoessa ei voi välttyä ajatukselta, että hän on hyvin nuorekas 54-vuotias. Hän on käynyt kuntosalilla jo vaikka kuinka monta vuotta pitääkseen yllä esiintymiskuntoaan, mutta nyt hän on palkannut ammattiapua jaksaakseen jatkossakin.

– Viime keväällä ja syksyllä tuli repsahdus liikkumattomuudessa ja ruokavaliossa. Se kostautui ja tuli väsynyt sekä raihnainen olo. Vaikka söin mielestäni vähän, paino ei tippunut, vaan junnasi paikoillaan.

– Otin personal trainerin alkuvuodesta. Katsoimme kahden viikon ravintoni ja tuli selväksi, että syön ihan liian vähän. Energiamäärät ovat liian alhaiset. Ei ihme, että väsähdin, kun menin salille treeniohjelmaa tekemään, hän tuskastelee.

Uusi proteiinipitoisempi ja säännöllisempi ravinto alkoi heti vaikuttaa jaksamiseen ja ihoon. Hän myös muokkasi treeniohjelmaansa.

– Ennen pelkäsin harjoituksissa, että saan lihaksia. Nyt teen harjoituksia kunnon painoilla, kyykyillä ja crosstrainerilla. En ole tehnyt tarpeeksi toistoja. Olen aina ajatellut, etten halua olla lihaksikas, vaan sopusuhtainen. Urheilusta tulee vaan niin hyvä olo.

– Aiomme käydä myös juoksulenkeillä. Pidän juoksemisesta, mutta hengitystekniikkani on virheellinen. Sitä nyt sitten opetellaan tämän kevään aikana, hän summaa.

Lue Einin haastattelu viikonlopun Ilta-Sanomista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    4. 4

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    5. 5

      Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

    6. 6

      Apple kotiuttaa jopa yli 200 miljardia dollaria – rivityöntekijöille 2 500 dollarin bonus

    7. 7

      Nuori suomalaisnainen löydettiin kuolleena Thaimaan Phuketista

    8. 8

      Jopa miljoonat ihmiset saavat henkilökohtaisen viestin Twitteriltä – syynä altistuminen Venäjän propagandalle

    9. 9

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    10. 10

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    3. 3

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    4. 4

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    5. 5

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    6. 6

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    7. 7

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    8. 8

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    9. 9

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    10. 10

      Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    6. 6

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    7. 7

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    8. 8

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    9. 9

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    10. 10

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    4. 4

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    5. 5

      Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

    6. Näytä lisää